Siirry sisältöön

Markkinaoikeus kumosi Jokilaakson koulun hankintapäätöksen

Markkinaoikeus on kumonnut Porvoon kaupunginhallituksen 20.5.2019 tekemät hankintapäätökset, joilla oli tarkoitus hankkia Jokilaakson koulun tilaelementtirakennus sekä solmia puitesopimus vastaavista rakennuksista tuleville vuosille.

Porvoo joki ja aitat.

Päätöksen voi lukea Markkinaoikeuden sivuilta 

– On hyvä, että markkinaoikeus ratkaisi asian, ja valmistelua voidaan nyt jatkaa täysipainosesti. Selvitämme parhaillaan, kuinka hankintaprosessia jatketaan. On mahdollista, että nykyinen hankintaprosessi keskeytetään, ja hankinta toteutetaan kokonaan uudella tavalla, toteaa kaupunginlakimies Olli Ojanperä.

Asian jatkokäsittelystä ja etenemisestä tiedotetaan lisää, heti kun hankintaprosessin etenemismalli on selvitetty.

– On ikävää, että uusien tilojen hankinta venyy. Koulun toiminta jatkuu kuitenkin tästä huolimatta normaalisti nykyisissä tiloissa, Jokilaakson koulun rehtori Piritta Simola sanoo.

Lisätietoja: kaupunginlakimies Olli Ojanperä, olli.ojanpera@porvoo.fi