Siirry sisältöön

Nurmikoiden leikkuukertojen vähentäminen edistää kasviston monimuotoisuutta ja pölyttäjätkin kiittävät

Porvoon kaupunki on jo useamman vuoden ajan, osana kestävämpää viherkunnossapitoa, vähentänyt nurmikoiden leikkuukertoja alueilla, joiden nurmia ei käytetä liikuntaan tai oleskeluun.

Kukkiva niitty. Blommande äng.

Tällä pyritään lisäämään lajiston monimuotoisuutta ja tarjoamaan elinympäristöjä pölyttäjähyönteisille.
Jo aikaisempina vuosina kaupunki on jättänyt leikkaamatta laajoja alueita Gammelbackan Kaaritiellä, Keskuskadun länsipuolella sekä kartanopuiston etelärinteellä. Myös Säterinhaan Latokartanonniitty, Kevätkummussa Kettupuiston ja Pellervonpuiston alueet sekä Veckjärventien puistoalueet ovat olleet vähemmällä niitolla jo muutaman vuoden.
Käytäviin ja kiinteistöihin rajoittuvat nurmikon reunat leikataan noin kahden metrin leveydeltä, jotta punkki- ja lehtokotiloista koetut haitat jäisivät vähäisemmiksi. Märät nurmikkoalueet, rinteet sekä puuryhmien alla olevat nurmet jätetään valituissa kohteissa käsittelemättä.
– Alueet niitetään viimeistään syksyllä ja niittojäte kerätään pois, kertoo vastaava puutarhuri Inkeri Tarkiainen.
Nurmikoiden niityttämisen lisäksi Porvoosta löytyy myös kylvettyjä niittyjä, kuten Vartiotorninkadun niitty, jossa parhaillaan kukkivat mm. päivänkakkarat ja mäkitervakot.


Luonnon monimuotoisuuden vaaliminen osa kaupunkistrategiaa

Luontokadon hillitseminen mainitaan Porvoon uudessa kaupunkistrategiassa ja kestävä viherkunnossapito on yksi tärkeä osa sitä. Lyhyeksi leikattu nurmi on edelleen monelle ihanne ja asenteiden muuttumisessa menee aikaa.
– Kaikki kunnat ovat saman haasteen edessä, ja leikkuukertojen vähentämisestä sopivissa kohteissa on tulossa uusi käytäntö kaikkialla. Porvoossa saatu palaute on ollut pääosin myönteistä, mutta kuntalaisten tietoisuutta tulee edelleen lisätä, kertoo Tarkiainen.
Loppukesästä suunnitteilla on teettää aiheesta asukaskysely. Kyselyssä kuntalaiset voivat antaa ehdotuksia uusista kohteista sekä kertoa kokemuksistaan, jos harventuneet leikkuukerrat ovat aiheuttaneet jollain alueella haittaa.