Siirry sisältöön

Paineviemärivuoto Hamarissa saatiin korjattua

Paineviemärivuoto Hamarissa saatiin korjattua 30.6. illalla ja putki otettiin uudestaan käyttöön noin klo 20.00. Korjaustöiden aikana jätevesi pumpattiin väliaikaisesti Kokonniemen painejohtoa pitkin Hermanninsaareen.

Arviolta noin 100m3 jätevettä pääsi vuotamaan ympäristöön vuotokohdassa. Hamarin pumppaamosta ylivuotona meni noin 190m3 jätevettä korjaustyön aikana. Päivän rankkasateiden takia jätevesi oli sadevedellä laimentunutta.

Hamarin paineviemärin saneeraussuunnittelu on käynnistetty noin vuosi sitten ja parhaillaan konsultti tekee rakentamissuunnittelun ja lupahakemusten vaatimia tutkimuksia. ”Hamarin paineviemärin saneeraus on mukana Porvoon veden talousarviossa ja saneeraus on suunniteltu toteutettavaksi v. 2021-2022” kertoo Porvoon veden toimitusjohtaja toimenpiteistä Hamarin paineviemärin parantamiseksi. Rakentamisen kustannusarvio on 3,6 miljoonaa euroa.