Siirry sisältöön

Porvoo kilpailuttaa padel-hallin rakentamisen Kokonniemeen

Porvoon kaupunki on käynnistänyt tarjouskilpailun padel-hallin rakentamisesta kaupungin omistamalle tontille.

Porvoon kaupunki on käynnistänyt tarjouskilpailun padel-hallin rakentamisesta kaupungin omistamalle tontille.

Alue sijoittuu Kokonniemen urheilukeskuksen alueelle Uusimaa-areenan eteläpuolelle.
Kokonniemessä sijaitsee jo sekä kaupungin omistamia että yksityisessä omistuksessa olevia liikuntarakennuksia, muun muassa jää-, tennis- ja jalkapallohallit sekä maneesi. Kokonniemen alueella on lukuisia ulkoliikuntapaikkoja kuten maauimala, hiekka- ja nurmikenttiä sekä hiihtolatuja.

− Tenniksen ja squashin ominaisuuksia yhdistävä padel on kasvattanut nopeasti suosiotaan viime vuosina. Kokonniemen urheilukeskuksen tarjontaa halutaankin nyt parantaa entisestään kaupunkistrategian ja liikuntaohjelman mukaisesti tarjoamalla tontti padel-hallille, kertoo tonttipäällikkö Pekka Söyrilä.

Vuokra-alueen pinta-ala on noin 6500 m² sekä rakennusoikeus 8500 k-m². Alue vuokrataan kolmeksikymmeneksi (30) vuodeksi tarjouskilpailun voittajalle. Tarjousten arvioinnissa painotetaan puurakentamisen innovatiivisuutta, rakennuksen muuntojoustavuutta sekä rakennustapaa ja sopeutumista ympäristöön.