Siirry sisältöön

Porvoolaisten liikunta-aktiivisuutta selvitetään kyselyn avulla

Liikuntapalvelut selvittää porvoolaisten liikunta-aktiivisuutta kyselyn avulla maaliskuussa.

Puistojumppaa.

Kysely pohjautuu vuonna 2018 tehtyyn kyselyyn, joka toteutettiin Porvoon Liikuntaohjelman teon yhteydessä. Nyt kyselyn toteutuksessa on mukana 14 kuntaa, ja osa kunnista, kuten Porvoo on yhdistänyt kuntalaiskyselyn rinnalle myös henkilöstökyselyn

Kyselyssä kartoitetaan muun muassa kuntalaisten liikunnallista aktiivisuutta ja osallistumista ja vastaaja voi arvioida kaupungin tuottamien liikuntapalvelujen nykytilaa ja olosuhteita, antaa palautetta sekä esittää toiveita.

– Meitä kiinnostaa myös kuulla, mitä kuntalaiset toivovat meiltä, jotta osaisimme huomioida tätä liikuntapaikkojen ja -alueiden suunnittelussa, sekä palvelutuotannon kehittämisessä, vt. liikuntapalveluiden päällikkö Piritta Forsell toteaa.

Kysely on avoinna 3.3.–2.4. 2023 välisenä aikana. Vastaajien kesken arvotaan 5 kappaletta uimahallin sarjalippuja (á 10 kertaa).