Siirry sisältöön

Porvoon Ohjaamo järjestää nuorille jännittäjille ryhmätapaamisia verkossa

Porvoon Ohjaamo järjestää verkkoryhmän 17–29 -vuotiaille nuorille, joita häiritsee arjessa koettu jännittäminen. Ryhmä kokoontuu kahdeksan kertaa maanantai-iltaisin verkkoalustalla 19.10. alkaen kello 16.15–17.30. Mukaan mahtuu kahdeksan nuorta.

Porvoo joki ja aitat.


Porvoon Ohjaamo järjestää verkkoryhmän 17–29 -vuotiaille nuorille, joita häiritsee arjessa koettu jännittäminen. Ryhmä kokoontuu kahdeksan kertaa maanantai-iltaisin verkkoalustalla 19.10. alkaen kello 16.15–17.30. Mukaan mahtuu kahdeksan nuorta.

Aiemmin ryhmätapaamisia on järjestetty Porvoossa kasvokkain tavaten, mutta koronatilanteen vuoksi toiminta järjestetään nyt etänä verkossa.

– Ryhmä on suljettu, joten kun aloitamme verkkotapaamiset, ketään uutta ei oteta enää mukaan, vaan jatketaan samalla porukalla loppuun asti, kertoo ryhmän ohjaaja psykologi Jenna Junttila.

– Me kaikki jännitetään joskus jotain ja se on täysin normaalia. Useimmiten jännittäväksi koetaan esimerkiksi uudet ihmiset, esiintymiset tai soittaminen puhelimella. Joskus kuitenkin jännittäminen saattaa kasvaa tosi kovaksi ja tuntuu, että se alkaa hallita elämää. Onneksi jännittämiseen on keksitty erilaisia helpotuskeinoja. Niitä me Porvoon Ohjaamon jännittäjien ryhmässä mietitään yhdessä, kertoo ryhmän toinen ohjaaja seksuaaliterapeutti ja ohjaamotyöntekijä Leena Thesleff.

Ryhmässä käsitellään turvallisesti omaa jännitystä ja löydetään yhdessä keinoja selvitä jännittävistä tilanteista. Ryhmää jännittäjille on järjestetty laajasti myös muissa Suomen Ohjaamoissa sekä kouluissa ja kokemukset ovat olleet hyviä. Monet ovat kertoneet huomaavansa, miten muut jännittävät samoja asioita ja maininneet saaneensa ryhmästä vertaistukea. Kevään 2020 aikana jännittäjäryhmät siirtyivät kasvokkaisesta toteutuksesta verkkototeutukseen ja monilla tämä on helpottanut ryhmään osallistumista.

– Mistään esiintymiskoulutuksesta ei ole kyse, vaan ryhmässä voi osallistua keskusteluun vain sen verran kuin itse haluaa, avaa Leena Thesleff ryhmän toimintaa.

– Vastailemme mielellään kysymyksiin paikan päällä Porvoon Ohjaamossa sen aukioloaikoina tai voit laittaa meille viestiä vaikka WhatsAppilla tai sähköpostitse niin kerromme mielellämme lisää, kannustaa Jenna Junttila vielä lopuksi.

Kysy lisää ja ilmoittaudu mukaan:
Jenna Junttila
puh. 050 5745 520
jenna.junttila@te-toimisto.fi

Leena Thesleff
puh. 040 190 5736
leena.thesleff@porvoo.fi