Siirry sisältöön

Porvoon uusi sisäskeittihalli avaa ovensa

Porvoon uusi sisäskeittihalli avaa ovensa harrastajille 13. joulukuuta kello 16. Ensimmäisen viikon vuorot ovat maksuttomia! Hallissa tulee olemaan vuoroja skeittaajille, scoottaajille ja BMX-pyöräilijöille.

skeittilaudat.

Skeittihalli sijaitsee Tarmolan teollisuusalueella, osoitteessa Pajatie 6.

Porvoon kaupunki vastaa vuosittain skeittihallin vuokrakuluista ja hallin rampit on rakennettu kaupungin toimesta. Paikallisen, rullalautayhdistys Asfaltti-ihottuma ry:n vapaaehtoiset toimijat ja jäsenet pyörittävät hallin toimintaa.

– Nyt on hyvä fiilis! Mahtava kokonaisuus avautumassa näiden lajien harrastajien käyttöön vihdoinkin. Yhdistyksen kanssa on ollut kiva tehdä yhteistyötä ja toiminnan pyörittäminen jää hyviin ja asiantunteviin käsiin. Tulemme tekemään monipuolista yhteistyötä ja tulevaisuudessa skeittihallissa järjestetään myös erilaisia tapahtumia, teemailtoja ja workshoppeja, nuorisopalveluiden päällikkö Nina Jorkama sanoo.

Viimein mahdollisuus ympärivuotiseen harrastamiseen

Sisäskeittihalli mahdollistaa jatkossa lajien ympärivuotisen harrastamisen. Hallilla on viikonloppuisin tarjolla myös rauhallisempi vuoro, jolloin perheet voivat tulla harrastamaan yhdessä.
Alkuun hallin aukiolot ovat suppeammat, mutta aukioloja voidaan lisätä, jos vapaaehtoisia valvojia saadaan lisää. Asfaltti-ihottuma ry. ottaa mielellään uusia, aktiivisia toimijoita jäseniksi ja mukaan toimintaan. Yhdistys toivoo myös palautetta aukioloajoista ja ideoita oheistoimintaan.

Skeittikaupasta välineet ja vaatteet harrastamiseen

Hallissa on sosiaalitilat, välineiden lainauspiste sekä korjausnurkka. Skeittikauppa Fellasta löytyy kaikkea tarpeellista – uusista laudoista ja välineistä vaatteisiin.

Hallin korkeus on noin viisi metriä ja kokonaispinta-ala on 610m2, joka jakautuu kahteen tilaan. Suuremmassa tilassa, 460m2, on street park -tyylinen alue, jossa on kaarevia elementtejä ja erilaisia skeitattavia muotoja. Pienemmässä tilassa, 150m2, on pooli. Pooli aukeaa alkuvuonna 2024.

Lisätietoa ja ajankohtaiset tiedot hallin aukioloajoista, hinnoista ja tulevista tapahtumista löydät

Porvoon kaupungin nuorisopalveluiden verkkosivuilta ja Porvoon kaupungin tapahtumakalenterista

Muista myös skeittihallin Instagram-tili @porvoonskeittihalli, sieltä löytyy ajankohtaista tietoa!

Jos haluat liittyä mukaan toimintaan, niin ota yhteyttä yhdistykseen: porvoonskeittihalli@gmail.com .