Tehdassalin klubi-illat palaavat Taidetehtaan ohjelmistoon
Porvoon kaupungin kulttuuripalveluiden järjestämät Tehdassalin klubi-illat jatkuvat huhtikuussa pidemmän tauon jälkeen.
Tänä keväänä lavalla nähdään myös paikallisia ja itäuusmaalaisia nimiä.
– On hienoa, että pystymme jälleen tarjoamaan yleisölle klubi-iltoja. Taidetehtaan juhlavuonna halusimme myös nostaa esiin paikallisia nimiä. Sellaisia, jotka harvemmin Porvoossa esiintyvät tai joita nähdään Taidetehtaan tiloissa ensimmäistä kertaa, kertoo kulttuurituottaja Thomas Weissman.
Huhtikuun klubi-illassa, perjantaina 22.4. esiintyvät Porvoossa perustetut yhtyeet Block of Flats ja Strum 101.
Block of Flats, jonka soundissa on punkin energiaa ja popin tehokkainta tarttuvuutta, edustaa suomalaisen vaihtoehtorockin uutta vahvaa aaltoa. Nuoresta iästään huolimatta Block Of Flats on ehtinyt soittamaan runsaasti keikkoja sekä Suomessa että ulkomailla.
Tiukoista live vedoista tunnetun yhtyeen tavoitteena on kovalla työllä raivata tiensä kansallisen läpimurron seurauksena kansainvälisesti menestyväksi yhtyeeksi.
Illan avauksesta vastaa vuonna 2011 Porvoossa syntynyt yhtye Strum 101, joka sekoittaa laajalla skaalalla punk-, metalli- ja ska-vaikutteita keskenään. Yhtye on tunnettu erittäin energisestä lavaesiintymisestään.
Costello Hautamäki ja Tuomari Nurmio toukokuun nimiä
Popedan kitaristina tunnettu Costello Hautamäki palaa Tehdassalin klubi-iltaan sähkökitaroiden ja bändin kanssa toukokuun alussa 6.5. Illan avaa pitkän linjan soittajista koostuva loviisalainen rockbändi Honkatonk.
Tuomari Nurmio on kiistatta yksi suomen arvostetuimmista muusikoista. Artistia on nähty suomen keikkalavoilla jo yli 40-vuotta ja 14.5. hän saapuu vihdoinkin Porvooseen. Mukana on Dumari ja Spuget kokoonpanosta tunnetut luottomuusikot Make “Tohtori” Hillillä ja Mitja Tuurala.
Blues & Roots Jamboree -nimeä kantavassa klubi-illassa 21.5. esiintyvät laaja kokoonpano suomen soul-, blues- ja juurimusiikin kärkeä. Lavalla nähdään Lena & The Slide Brothers, Pepe Ahlqvist ja Sami Saari. Illan avaa paikallisista muusikoista koostuva blues yhtye Sleepwellers. Luvassa artistien riemukas kokoontuminen, jossa yhdistyvät taito, tunne ja musiikillinen monipuolisuus. Ilta järjestetään yhteistyössä Porvoonseudun musiikkiopiston kanssa.
Kevään viimeisessä paikallista metallia
Modernin elektronisen popin superkokoonpano Ruusut esiintyy Tehdassalin klubi-illassa toukokuun lopussa. Yhtye koostuu monille tutuista nimistä. Ringa Manner, Miikka Koivisto, Alpo Nummelin ja Samuli Kukkola ovat loihtineet yhdessä tuoreen soundin, joka on viehättänyt laajaa joukkoa musiikin ystäviä niin keikoilla kuin levylläkin. Ruusut esiintyvät Taidetehtaalla ensimmäistä kertaa Tehdassalin klubi-illan yhteydessä 27. toukokuuta.
Kevään viimeisessä klubi-illassa 28.5. nautitaan reilu kattaus paikallista metallimusiikkia. Bob Malmström ja Final Assault palaavat vuosien tauon jälkeen Porvooseen. Mukana myös paikallinen metalliyhtye Thorn. Bob Malmström on levittänyt “Porvaricoreaan” jo yli kymmenen vuoden aikana eri puolilla maailmaa. Alun perin itäuusimaalainen Malmström palaa nyt pitkästä aikaa Porvooseen.
Tehdassalin klubi-illat kevät 2022:
- 22.4. Block of Flats + Strum 101 klo 21, liput 10 €
- 6.5. Costello Hautamäki & Rock N’ Roll Boys + Honkatonk klo 20, liput 20 €
- 14.5. Tuomari Nurmio & Luupäät klo 19, liput 29, 50 €
- 21.5. Blues & Roots Jamboree, klo 20, liput 20 €
- 27.5. Ruusut, klo 21, liput 22,50 €
- 28.5. Bob Malmström + Final Assault + Thorn, klo 21, liput 10 €
Kaikkien klubi-iltojen ikäraja on K-18.
Salitarjoilusta vastaa Ravintola Fabriken.
Liput ennakkoon osoitteesta www.taidetehdas.fi
Tapahtumat järjestävät Porvoon kaupungin kulttuuripalvelut.