Siirry sisältöön

Toukka-akka: Monologi ja kirjailijan sana

Kirjailija Selja Ahava ja näyttelijä Petriikka Pohjanheimo esiintyvät Porvoon pääkirjastossa torstaina 31.3. klo 17.30.

Pohjanheimo esittää Ahavan romaanista Nainen joka rakasti hyönteisiä dramatisoidun monologin Toukka-akka. Johdantona Ahava avaa kirjansa taustoja sekä Maria Sibylla Merianin (1647–1717) henkilöä. Esityksen jälkeen on aikaa yleisökeskustelulle.

Luonnontutkija ja taiteilija Maria Sibylla Merianin tarinasta ammentava monologi tuo eteemme hyönteisiä tarkkailevan ja havaintojensa kautta elämän alkua, loppua ja muuttuvaisuutta pohtivan Marian. Miten suhde tietoon ja tuntemattomaan, Jumalaan ja luontoon muuttuu, kun vuosisadat vaihtuvat ja Maria vain jatkaa elämistään?

Saksalainen Maria Sibylla Merian oli latinaa osaamaton nainen, joka julkaisi elinaikanaan useita kirjoja hyönteisistä ja ennen muuta perhosista. Hän dokumentoi ensimmäisenä perhosen metamorfoosin neljä vaihetta ja oli näin mukana murtamassa vielä tuolloin vallalla ollutta käsitystä hyönteisten neitseellisestä sikiämisestä.

Ahavan kirjaa mukaillen monologin Maria käy läpi muodonmuutoksen, ja vuosisadasta toiseen elävästä Mariasta kasvaa länsimaisen maailmankuvan murroksen todistaja.

Toukka-akka on myös osa Ekopaasto-kampanjaa. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kampanjassa innostetaan suomalaisia liittymään pääsiäispaastoon ja rohkaistaan kohtuuteen ja vastuullisuuteen. Tavoitteena on vahvistaa luontosuhdetta tavalla, joka osaltaan auttaa myös hillitsemään ilmastonmuutosta. Vuoden 2022 teema on monenlaiset metsäsuhteet ja metsän kutsu. Metsä kutsuu ihmisiä hiljentymään, suojelemaan, samoamaan, nauttimaan ja virkistymään sekä kohtamaan toukkia ja muita pieniä ja suuria eläimiä. Valtakunnallista Ekopaastoa on toteutettu vuodesta 2012.

Selja Ahava on porvoolainen kirjailija, joka on julkaissut neljä romaania. Sattumaa ja elämän selittämätöntä luonnetta käsitellyt Taivaalta tippuvat asiat (2015) voitti EU:n kirjallisuuspalkinnon ja nousi myös Finlandia-palkintoehdokkaaksi. Nainen joka rakasti hyönteisiä (2020) oli Runeberg-palkintoehdokkaana ja sille myönnettiin Kiitos kirjasta -mitali. Ahavan kirjoja on käännetty 26 kielelle.

Petriikka Pohjanheimo on helsinkiläinen freelance-näyttelijä ja laulaja. Hän on esiintynyt niin Helsingissä kuin muuallakin Suomessa sekä vapaiden teattereiden että kaupunginteattereiden lavoilla. Työssään Petriikkaa kiinnostaa erityisesti vähemmistöjen oikeuksiin ja yhdenvertaisuuteen liittyvät teemat.

Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Porvoon suomalaisen seurakunnan kanssa. Tilaisuus on suomenkielinen, ja sitä voi seurata myös kirjaston Facebook Livessä osoitteessa https://www.facebook.com/porvoonkirjasto/live. Tallenne on saatavilla kahden viikon ajan.