Siirry sisältöön

Uusi taideteos tuo valoa Gammelbackaan

Porvoolaisen taiteilijakolmikon muodostama Pilipalistit-ryhmä on toteuttanut valotaideteoksen Gammelbackan monitoimitalolle. Työryhmään kuuluvat taiteilijat Petri Hytönen, Sampsa Indrén ja Kalle Turakka Purhonen. Taiteilijat ovat aikaisempina vuosina toteuttaneet valotaideteokset muun muassa Kevätkummun Kanteletalolle ja Taidetehtaalle.

Teokset koostuvat erivärisistä valokaapeleista, tukirangoista sekä sähkökaapeleista. Näistä materiaaleista työryhmän taiteilijat ovat muokanneet eri teemoihin sopivia hahmoja, jotka loistavat ryhmissä ja erikseen.

Kevätkummun urheilukentän teoksessa viime vuonna teemanamme oli Multiversumin Summergames. Nyt Gammelbackan monitoimitalolla teoksen nimi on Multiversumin monitoimi. Valon tuonnin lisäksi haluammekin teoksen hahmoilla piristää kaupunkiympäristöä ja myös kannustaa asukkaita aktiiviseen liikkeeseen pimeään aikaan, Petri Hytönen toteaa.

Valotaideteos tulee olemaan nähtävillä koko talven ajan. Teos on toteutettu yhteistyössä Gammelbackan lähiökehitystyön ja kulttuuripalveluiden kanssa.

Lähiökehitystyö edistää lähiöiden hyvinvointia, viihtyisyyttä ja turvallisuutta yhdessä asukkaiden ja eri toimijoiden kanssa.

Lisätietoja:
Susann Hartman, kulttuuripalveluiden päällikkö
puh. 040 550 4527
susann.hartman@porvoo.fi

Petri Hytönen, kuvataiteilija
puh. 040 583 5507
phytonen@gmail.com