Siirry sisältöön

Vesi tulvii teille Porvoossa ja tilanteet muuttuvat nopeasti – käytä kiertotietä mahdollisuuden mukaan

Vesi on tulvinut perjantaina tielle useammissa paikoissa Porvoon jokirannassa syysmyrskyn takia. Tällä hetkellä suljettuina ovat Rantakatu, Sikosaarentie ja Kokonniementie.

Vesi on tulvinut perjantaina tielle useammissa paikoissa Porvoon jokirannassa syysmyrskyn takia. Tällä hetkellä suljettuina ovat Rantakatu, Sikosaarentie ja Kokonniementie.

– Veden valtaamia katuja kannattaa nyt välttää, vaikka ensi näkemältä vaikuttaa siltä, että niillä voi ajaa. Vesi voi syventyä yllättäen, muistuttaa kunnossapitomestari Ville Kaasinen kaupungilta.

Tilanteen oletetaan palaavan ennalleen perjantai-illan aikana.

Porvoon kaupunki on ottanut syksyn aikana käyttöön uusia tulvapuomeja, joilla katuja voidaan tarvittaessa sulkea nopeasti veden noustessa Porvoonjoessa. Puomeja on Sakta Fartenissa ja sen etelä- ja pohjoispuolella ja ne asennettu paikkoihin, joissa vesi tulvii väylille ensimmäisenä.

Tulva johtuu siitä, että Suomen yli liikkuva syysmyrsky nostaa ja laskee veden korkeutta Suomenlahdella.