Vallikiven omakotitontit
Vapaat tontit kartalla
Vapaat omakotitontit vihreällä, varatut tontit keltaisella. Hinnat ja muita tietoja saat klikkaamalla tonttia tai vapaiden tonttien listalta.
Vallikivi
Vallikiven 1990-luvulla rakennettu pientaloalue laajentui muutama vuosi sitten uusilla tonteilla. Tontit sijaitsevat osin metsän reunassa ja osin viereisen niityn reunalla. Vallikiven pientaloaluetta ympäröi jylhä metsäinen ja kallioinen puistoalue.
Alueelle saa rakentaa yksi- tai kaksikerroksisia taloja.
Liikenneyhteydet
Alue sijaitsee noin 4 km Porvoon keskustasta länteen, Helsingintien läheisyydessä. Pyörällä matka keskustaan taittuu reilussa vartissa, josta ensimmäiset 1,5 kilometriä peltojen halki kevyen liikenteen väyliä pitkin.
Vallikivi on Porvoon keskustaajaman läntisimpiä asuinalueita. Noin kahden kilometrin etäisyydellä on liittymä moottoritielle, joten yhteydet Helsingin suuntaan ovat nopeat. Helsingintieltä pääsee myös linja-autolla sekä Porvoon keskustan että Helsingin suuntaan. Linja-autopysäkille on alle 400 metriä.
Koulut ja päiväkoti
Eestinmäen päiväkotiin on noin kilometri matkaa. Lähikoulut ovat suomenkielinen Peipon koulu ja vuoden 2020 alussa valmistunut ruotsinkielinen Strömborgska skolan.
Asemakaava ja rakennustapaohjeet
Yli 120 k-m²:n kokoiset rakennukset tulee rakentaa useampaan tasoon, ei yksikerroksisina.
Maaperä
Osalla alueen tonteista on savea. Talon perustaminen saattaa edellyttää paaluttamista. Tutustu FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:n laatimaan rakennettavuusarvioon ennen kuin haet näitä tontteja. Savipohjaisten tonttien erityisolosuhteista on lisätietoja sivulla Hyvä tietää ennen tontin hakemista.
Kartta tonteista
Muuta
Raivaajantien varrella on avo-ojat kadun kuivatusta varten. Tontin saaja vastaa ajoliittymän rakentamisesta avo-ojan yli, siitä aiheutuvista materiaali‐ ja työkuluista sekä kadun pintavesien kuivatuksen toimivuudesta rakennuttamisen aikana. Tontin saaja vastaa avo-ojan auki pysymisestä myös ajoliittymän rakentamisen jälkeen. Jotta pintavesien purkureittiä ei tukita, on ajoliittymän kohdalle asennettava riittävän kokoinen ojarumpu.
Kuvia Raivaajantien tonteista

Valitettavasti aineistoissa esiintyy vielä joitakin saavutettavuuspuutteita. Parannuksia aineistojen saavutettavuuteen tehdään jatkuvasti. Porvoon kaupunki ottaa mielellään vastaan palautetta saavutettavuudesta osoitteeseen kiinteisto.mittaus@porvoo.fi. Toimitamme myös erikseen pyydettäessä saavutettavaa aineistoa.