Siirry sisältöön

Petri Halttunen
12.1. – 2.4.2023
Pääskypellon palvelukoti

I am invisible, am I?

Petri Halttusen akryylimaalauksia kankaalle.

Invisible – teemaa yhdistää kaikkien töiden osalta taustan ja aiheen sulautuminen toisiinsa niin, että ne esitetään yhtä tärkeinä tekijöinä keskenään. Teokset kertovat sulautumisesta luontoon, taustaan ja ympäristöön. Eläimille näkymättömyys on yleensä suojautumiskeino ja usein niiden hengissä selviytymisen ehto. Ihmisen kannalta haen ajatusta siitä, kuinka osa meistäkin haluaa pysyä melko näkymättömänä kun taas toiset pyrkivät esille joka paikassa. Myös niin, että olemme luonteenpiirteiltämme henkisesti näkymättömiä muille joko omasta tahdostamme tai tahtomattamme.

”Näkymättömyys” voidaan kokea upeana piirteenä ja taitona tai toisaalta ahdistavana yksin jäämisenä tai yhteisöön kuulumattomana outona. Joskus ihmisellekin henkinen näkymättömyys tai näkyvyys voi olla ehtona hengissä selviytymiseen, haluaako sitten nähdä taustat elämänä vai elämänsä taustana.

Pääskypellon palvelukoti, Haarapääskyntie 4, 06400 Porvoo.