Siirry sisältöön

Epoon koulun liikuntasali suljetaan kesäkuussa

Epoon koulun huonokuntoinen liikuntasali suljetaan käytöltä 1. kesäkuuta. Epoon koulun rakennuksista on tehty useita kuntotutkimuksia, tarkastuksia ja selvityksiä viimeisten neljän vuoden aikana. Erityisesti liikuntasalin huono kunto on ollut tiedossa. Tarvittavat sisäliikuntatilat osoitetaan muista toimipisteistä.

Porvoon kaupungin tunnus.

Koulun tiloja on arvioitu kevään aikana monialaisessa tarkastuksessa, ja ympäristöterveydenhuollon lausunnon mukaan liikuntasalin käyttöä on suositeltu vältettäväksi. Merkittävimpiä ongelmia ovat liikuntasalin alapohjan ja ulkoseinien alareunojen kosteusvauriot.

– Kevään yhteisen arvioinnin pohjalta ja koulutoiminnan jatkuessa liikuntasali poistetaan nyt käytöstä, toimitilajohtaja Mikko Silvast kertoo.

Tärkeintä on taata terveellinen ja turvallinen oppimisympäristö sekä oppilaille että henkilökunnalle.

– Jatkossa sisäliikunnan opetus suunnitellaan siten, että hyödynnetään muita kaupungin sisäliikuntatiloja, joihin oppilaat kuljetetaan riittävän usein ja jolloin oppilaiden opetussuunnitelman mukainen opetus myös liikunnan opetuksen osalta voidaan toteuttaa. Näistä järjestelyistä informoidaan tarkemmin rehtorin toimesta syyslukukauden alussa, kertoo perusopetus- ja lukiokoulutusjohtaja Jari Kettunen.

Epoon koulun rakennusten kunto on ollut kauan tiedossa. Aiheeseen liittyvä aineisto on ollut käytettävissä, kun koulun tulevaisuudesta päätettiin 2022.

Viimeisin monialainen tarkastus tehtiin 16.2.2023, minkä perusteella ympäristöterveydenhuolto antoi lausunnon ja toimenpidesuositukset 5.4. Koulun liikuntasali on mittavan peruskorjauksen tarpeessa ja sen käyttöä on suositeltu vältettäväksi.

Epoon koulun liikuntasali suljetaan, satunnaista ja rajoitettua käyttöä lukuun ottamatta, 1.6.2023 alkaen. Käytännössä se tarkoittaa, että liikuntasalia voidaan vielä kesällä käyttää satunnaisiin tarpeisiin. Tulevana lukuvuotena sali on kokonaan poissa käytöstä.