Siirry sisältöön

Espoo Big Band vierailee suomalaisten huippumuusikoiden kanssa Porvoon Taidetehtaalla huhtikuussa

Huhtikuun ensimmäisenä päivänä yleisöllä on mahdollisuus kokea voimakasta musiikkia suurella kokoonpanolla, kun Espoo Big Band (EBB) orkesteri sukeltaa Laura Sippolan laulujen maailmaan konsertissa, jonka solisteina toimivat huikeat laulutaiturit Laura Voutilainen sekä Club for Fiven perustajajäsen Jouni Kannisto.

Kuva esiintyjistä.

Ohjelmistossa kuullaan Sippolan tuotantoa aina alkutaipaleelta nykypäivään. Sippola itse asettuu konsertissa Espoo Big Bandin rivistöön pianon taakse ja kapellimestarina toimii Marzi Nyman.

– Espoo Big Band on selkeästi yksi suomen parhaimpia suurempia jazzorkestereita ja olemme hyvin innoissamme yhteistyöstä ja mahdollisuudesta tarjota tätä mainiota konserttielämystä myös Porvoon yleisölle. Tätä konserttikokonaisuutta järjestetään vain kaksi kertaa tänä keväänä Espoon Tapiolasalissa ja Porvoon Taidetehtaalla, kertoo tuottaja Thomas Weissman

EBB on esiintynyt useilla maailman kuuluisimmista jazzfestivaaleista – Detroit, Montreaux, Pariisi ja North Sea Jazz mukaan lukien – sekä julkaissut yksitoista albumia.
EBB:n vuosittain isännöimillä April Jazz –festivaaleilla yhtyeen solistina on vieraillut lukuisia maailmantähtiä, kuten Freddie Hubbard, Ray Charles, McCoy Tyner ja Joe Henderson.

Porvoon Taidetehdas, Avanti-sali
Lauaantaina 1.4.2023 klo 19 Espoo Big Band: Laura Voutilainen, Jouni Kannisto, Laura Sippola, kpm Marzi Nyman
Liput 32 / 27 € lippu.fi
Kesto n. 2 h (sis. väliajan)
Ikärajaton

Tapahtuman järjestää Porvoon kaupungin kulttuuripalvelut yhteistyössä Espoo Big Band ry:n kanssa.