Siirry sisältöön

Hinthaaran koulu viettää 100-vuotisjuhlia 2. joulukuuta

Hinthaaran koulu täyttää tänä vuonna kunniakkaat 100 vuotta. Koulun pitkää ikää juhlitaan koululla perjantaina 2.12. klo 9.

Koulunaulakot.

Hinthaaraan nahkatehtaan johtajan aloitteesta tehtaan kahdessa huoneessa käynnistyi suomenkielinen kouluopetus vuonna 1922. Yksityisenä kouluna toiminut koulu siirtyi kunnan alaisuuteen vuonna 1931, mutta vasta 1952 koulu sai virallisen nimensä, Hinthaaran kansakoulu.

Tänä päivänä Hinthaaran koulu on 130 oppilaan alakoulu ja osa Hinthaaran sivistyskeskusta yhdessä Hindhår skolan sekä suomen- ja ruotsinkielisten esikoulujen kanssa.

– Hinthaaran koulu on ilmapiiriltään turvallinen ja aikaansa seuraava kyläkoulu. Koulussa kunnioitetaan perinteitä, mutta koulun toiminta on vahvasti kiinni nykyajassa. Niin pedagogisia toimintamalleja kuin opetusmenetelmiä sekä -materiaaleja kehitetään koko ajan, kertoo rehtori Olliseveri Kontinen.

– Koulussa pidetään tärkeänä yhteisöllisyyttä, turvallisuutta ja kylän identiteetin vahvaa läsnäoloa. Tavoitteena on olla koko kylän koulu. Koulussa panostetaan koko koulun yhdessä tekemiseen. Tämä sitouttaa kaikenikäiset oppilaat kouluyhteisöön ja vahvistaa ajatusta ”meidän koulustamme”, sanoo Kontinen.

Myös entiset työntekijät tervetulleita juhlaan

Juhlallisuudet koululla alkavat ruokalassa järjestettävällä tilaisuudella klo 9. Juhlaohjelmasta vastaavat Hinthaaran koulun oppilaat. Juhlan kunniaksi tarjotaan 100-vuotissynttärikakkua. Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Hanna Lönnfors lausuu onnittelusanat koululle Porvoon kaupungilta ja kuntapäättäjiltä.
Museolehtori Hannele Tenhovuoren juhlapuhe puolestaan vie aikamatkalle 100 vuoden takaiseen Hinthaaraan ja lasten elämään tuohon aikaan.

Koulun entiset työntekijät ovat tervetulleita mukaan juhlaan. Heitä pyydetään ilmoittautumaan ennakkoon rehtori Olliseveri Kontiselle 25.11. mennessä.

Maanantaina 5.12. klo 13–17 yleisöllä (oppilaiden huoltajat, entiset oppilaat, kyläläiset ja muutkin asiasta kiinnostuneet) on mahdollisuus tulla koululle tutustumaan näyttelyyn, jossa on esillä Hinthaaran historiaan liittyvää materiaalia sekä oppilastöitä.