Siirry sisältöön

Jokilaakson koulun liikuntasalirakennuksen korjaus käynnistyy toukokuussa

Jokilaakson koulun liikuntasalirakennus korjataan kesän ja syksyn aikana ja koulun piha-alueita kunnostetaan kesän aikana.

Jokilaakson koulun liikuntasalirakennus korjataan kesän ja syksyn aikana ja koulun piha-alueita kunnostetaan kesän aikana.

Uudisrakennuksen uusi hankintaprosessi ei käynnisty vielä tässä vaiheessa, koska asiasta on tehty kaksi hankintaoikaisuvaatimusta, joita kaupunginhallitus käsittelee kokouksessaan 9. maaliskuuta. Esitys on, että kaupunginhallitus hylkää hankintaoikaisuvaatimukset perusteettomina.

Oikaisuvaatimukset koskevat hankinnan keskeyttämistä ja tarjoajan poissulkemista, joista kaupunginhallitus päätti aikaisemmin. Asiasta on myös tehty uusi valitus markkinaoikeuteen.

– Keskeytys- ja poissulkemisperusteet ovat edelleen olemassa ja ne on kattavasti selostettu jo muutoksenhaun kohteena olevissa päätöksissä. Jos kaupunginhallitus päättää esityksen mukaisesti, voimme harkita uuden kilpailutuksen käynnistämistä, vaikka asia vielä olisi vireillä markkinaoikeudessa, kaupunginlakimies Olli Ojanperä pohtii.

Liikuntasalirakennuksen korjaus ja piharakennustyöt alkavat toukokuussa

Jokilaakson koulun hanke koostuu neljästä osasta:

  • Uudisrakennus, johon tulee aikanaan suurin osa koulun ja esikoulun toiminnoista.
  • Liikuntasalirakennuksen korjaus. Rakennuksessa on liikunta- ja pukeutumistilojen lisäksi yksi luokkahuone ja teknisen työn luokka.
  • Vanha suojeltu koulurakennus, jonka korjausta ja toimintoja harkitaan erikseen myöhemmin.
  • Piha-alueiden kunnostus.

Kesällä ja syksyllä 2020 liikuntasalirakennukseen tehdään sisäilma-, pinta- ja energiakorjauksia ja piha-alueita kunnostetaan ja uudistetaan.

Liikuntasalirakennuksen keskeisimmät toimenpiteet:

  • Rakennuksen ulkopuolista kosteudenhallintaa parannetaan ja puutteista johtuneet vauriot räystäissä, julkisivuissa, perustuksissa ja maan kallistuksissa korjataan. Lisäksi katto maalataan.
  • Rakennuksen lattian ja seinien liitos korjataan ilmatiiviiksi ja mikrobivaurioituneet materiaalit poistetaan liitosalueelta.
  • Rakennuksessa uusitaan jonkin verran pintamateriaaleja ja jäljelle jääviä pintoja maalataan. Esimerkiksi liikuntasalin katto- ja seinämateriaalit uusitaan, salin lattia hiotaan, pesu- ja pukutilojen pinnat uusitaan ja väliovia ja listoja vaihdetaan tarpeen mukaan uusiin.
  • Rakennukseen asennetaan ilmavesilämpöpumppu, katolle asennetaan aurinkopaneelit ja valaistus vaihdetaan led-valaistukseksi.
  • Teknisen työn luokan toiminnallisuutta parannetaan.

Kesän pihakorjauksessa koulun piha-alueet kunnostetaan liikuntasalirakennuksen ympäristössä ja korjausalue rajautuu siten, että uuden päärakennuksen ympäristö rakennetaan uudisrakennuksen yhteydessä. Pihaan tulee muun muassa uusi aidattu kenttä pallopelejä varten ja liikuntasalirakennuksen takana oleva metsäalue aidataan koulun luonnontilaiseksi piha-alueeksi.

Lisätietoja:

projektipäällikkö Tony Lökfors, tony.lokfors@porvoo.fi tai puh. 040 544 9037

kaupunginlakimies Olli Ojanperä, olli.ojanpera@porvoo.fi tai puh. 050 574 8018