Siirry sisältöön

Kaupungin tonttimyynti jatkuu vilkkaana

Porvoon kaupungin tonttimyynnissä ei näy hiljenemisen merkkejä. Kaupunki järjesti loka-marraskuussa tarjouskilpailun syksyn uusista omakotitonteista. Hakemuksia tuli 31 kappaletta. Näiden perusteella myönnettiin 15 tonttivarausta, sillä osa hakijoista haki samoja tontteja.
Hakemukset kohdistuivat lähinnä Mansikkaniittyyn sekä Länsi-Haikkoon kolmeen uuteen tonttiin. Mansikkaniitty oli myynnissä kokonaan uutena alueena.

Kaupunki on lisäksi syksyn aikana myynyt kahta tonttia huutokaupat.com-sivuston kautta. Toinen tontti sijaitsi Omenatarhassa ja toinen Kevätlaaksossa. Hinta nousi molemmissa noin 50 000:een euroon.

Tarjouskilpailussa ilman varausta jääneet tontit Mansikkaniitystä, Vallikivestä ja Länsi-Haikkoosta tulevat loppuvuodesta myyntiin tai vuokrattaviksi kiinteään hintaan. Tontit luovutetaan ensimmäiselle hakijalle.
-Etenkin rakennusliikkeet suosivat vuokratontteja. Toisaalta myös monet yksityiset haluavat rakentaa vuokratontille. Odotettavissa onkin, että hakemuksia tulee lisää heti kun vapaita tontteja voi hakea, kertoo maankäyttöinsinööri Karin Kolis.

Kiinteähintaisiin tontteihin on tullut hakemuksia tasaiseen tahtiin vuoden aikana. Muutoksena aiempiin vuosiin on, että Kerkkoon tontit ovat tänä vuonna kiinnostaneet tontinhakijoita. Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen tänä vuonna on myyty tai vuokrattu neljä tonttia Kerkkoosta.

Kaupunki on tänä vuonna myynyt tai vuokrannut yhteensä 40 omakotitonttia. Varauksia on tullut etenkin Kevätlaaksoon, missä suurin osa kaupungin vapaista omakotitonteista tällä hetkellä sijaitsee.

Myös kerrostalo- ja rivitalotontteja kysytään aktiivisesti. Vuoden 2020 aikana on tehty kaupat viidestä kerrostalotontista Länsirannalla ja Toukovuoressa. Kaikki loput kaupungin omistamat kerrostalotontit ovat tällä hetkellä varattuina. Myös rivitalotonteista on tullut hyvin kyselyjä. Vuoden aikana on myyty yksi rivitalotontti ja toisesta on tavoitteena tehdä kaupat vielä tämän vuoden puolella. Lisäksi kolmesta kohteesta on tehty varaukset.