Siirry sisältöön

Kaupunginhallitus käsittelee kaupunginjohtajan viran auki julistamista

Kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujulan määräaikainen virkakausi päättyy ensi vuoden syyskuussa. Kaupunginjohtajan johtajasopimuksessa on todettu, että viranhakuprosessi aloitetaan viimeistään vuotta ennen virkakauden päättymistä.

Kaupungintalo.

Kaupunginhallitus päättää kaupunginjohtajan viran auki julistamisesta sekä viran kelpoisuusehdoista 15. elokuuta. Virka on tarkoitus julistaa haettavaksi niin, että hakuaika päättyy 31. elokuuta. Valtuuston on tarkoitus päättää valinnasta syyskuun kokouksessa. Virka täytetään seitsemän vuoden määräajaksi, ja kaupunginjohtajan kanssa solmitaan johtajasopimus.

Kaupungin hallintosäännön mukaan kaupunginjohtajaksi valittavalta vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto, hyvä perehtyneisyys kunnallishallintoon sekä Porvoon kaupungin viranhaltijoiden ja työntekijöiden kielisäännön mukainen kielitaito: suomen ja ruotsin kielen hyvä suullinen taito sekä toisen kotimaisen kielen hyvä kirjallinen taito ja toisen kotimaisen kielen luetun tekstin ymmärtämisen taito.

Viran muista kelpoisuusehdoista päättää kaupunginhallitus. Muiksi kelpoisuusehdoiksi esitetään vankkaa kokemusta johtamistehtävistä suuressa organisaatiossa, hyviä yhteistyö-, vuorovaikutus- ja verkottumistaitoja sekä aktiivista kehittämisotetta.

Lisätietoja medialle:

kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mikaela Nylander puh. 050 511 3029
kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jorma Wiitakorpi puh. 040 175 8510.

Kuinka kaupunginjohtajan viranhaku etenee?

  • 15.8.2022 Kaupunginhallitus julistaa viran haettavaksi
  • 16.8.2022. hakuilmoitus julkaistaan kaupungin verkkosivuilla ja Kuntarekryssä
  • 31.8.2022 hakuaika päättyy
  • 5.9.2022 kaupunginhallitus valitsee haastateltavat
  • 12.9.2022 kaupunginhallitus haastattelee hakijoita
  • 19.9.2022 kaupunginhallituksen esitys valtuustolle valinnasta
  • 25.-27.9.2022 valtuustoryhmien haastattelut
  • 28.9.2022 valtuusto valitsee kaupunginjohtajan (virkavaali)
  • Joulukuu 2022 kaupunginhallitus hyväksyy palkkauksen ja johtajasopimuksen