Kaupunginhallitus käsittelee kaupunkikehitysjohtajan virkaa
Porvoon kaupunginhallitus käsittelee maanantaina 16. tammikuuta kaupunkikehitysjohtajan viran täyttämistä. Kaupunginjohtaja esittää kaupunginhallitukselle, että arkkitehti Dan Mollgren siirretään viranhaltijalain mukaisesti kaupunkisuunnittelupäällikön virasta kaupunkikehitysjohtajan virkaan. Tarkoituksena on, että kaupunginvaltuusto päättää viran täyttämisestä kokouksessaan 25. tammikuuta.
Kaupungin organisaatio ja hallintosääntö muuttuivat vuoden alussa hyvinvointialueuudistuksen vuoksi. Uudessa organisaatiossa on kaupunkikehityksen toimiala, jolle valitaan toimialan johtajaksi kaupunkikehitysjohtaja.
Organisaatiouudistuksessa on ollut tavoitteena, että uudet tehtävät saadaan täytettyä henkilöstön sisäisten siirtojen tai sisäisten hakujen avulla. Kaupunkikehitysjohtajan virka on ollut sisäisesti haettavana marras-joulukuun vaihteessa. Virkaan ovat voineet ilmoittautua ne kaupungin viranhaltijat, joilla on kaupunginhallituksen päättämä kelpoisuus.
– Haastatteluista ja hakemuksista selvinneen kyvykkyyden, tietojen ja taitojen perusteella voidaan todeta, että arkkitehti Dan Mollgrenilla on hakijoista sopivin ja ansioitunein, ja hänellä on parhaat edellytykset hoitaa kaupunkikehitysjohtajan virkaa menestyksekkäästi, toteaa kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula.
Arkkitehti Dan Mollgren on työskennellyt Porvoon kaupungin kaupunkisuunnittelupäällikkönä vuodesta 2019 alkaen. Sitä ennen hän on työskennellyt mm. Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialalla Pasila-projektin projektipäällikkönä, Espoon kaupungissa ja Sipoon kunnassa maankäytön suunnittelun ja kaavoituksen tehtävissä sekä arkkitehtitoimistojen tehtävissä.