Siirry sisältöön

Kohta pääsee luonnonjääkentille ympäri kaupunkia

Viime päivien pikkupakkaset ja lumisateet ovat mahdollistaneet luonnonjääkenttien jäädytyksen eri puolilla kaupunkia.

Viime päivien pikkupakkaset ja lumisateet ovat mahdollistaneet luonnonjääkenttien jäädytyksen eri puolilla kaupunkia.

Viikonlopun ja alkuviikon aikana pyritään saamaan ainakin Kevätkummun, Myllymäen, Kerkkoon, Tolkkisten, Hamarin, Peipon koulukentän, Kulloon, Hinthaaran, Grännäsin, Sannaisten sekä Vanhamoision kentät luistelukuntoon, mikäli vain pakkasta riittää. 

– Osa kyläkentistä jäädytetään kyläläisten avustuksella ja liikuntapalvelut arvostaa tätä apua suuresti, toteaa liikuntapalveluiden päällikkö Per Högström.

Näsin uusi tekojääkenttä on aamusta iltaan kaupunkilaisten käytössä jäänhoitoaikoja lukuun ottamatta, aamuisin kello 7–8 sekä iltapäivällä noin 15–16. Koulupäivien aikaan 8–15 koulut käyttävät myös jääkenttää.

Koronarajoituksista johtuen pukutiloja ja wc-tiloja ei pidetä auki, mutta kenttien ulkopuolelle tuodaan penkkejä missä voi istua, kun vaihtaa luistimet jalkaan.

Koska luonnonjääkenttiä saadaan pian luistelukuntoon, kaupungin johtoryhmä päätti 5. tammikuuta, että jäävuoroja pallokentän tekojääkaukaloon voidaan myöntää harkitusti Hunters Juniors- ja Porvoon Taitoluistelijat -jääurheiluseuroille alle 20-vuotiaiden harjoituksia varten. Pallokentän tekojääkaukalossa onkin maanantaista 11.1. lähtien rajoitetusti jäävuoroja yleisölle. Isolla tekojäällä on kuitenkin edelleen runsaasti aikaa varattu yleisölle. Vuorotilanteen voi tarkistaa TIMMI-varauskalenterista, jonka osoite löytyy osoitteesta porvoo.fi/liikunta ja ulkoilu

Kaupungin kuntatekniikka vastaa puistojen yhteydessä olevien jäänkenttien hoidosta, ja sielläkin ollaan valmiina jäädyttämään kenttiä.

Ensilumilatu Kokonniemessä Aurorahallin takana on jo noin 1,5 km ja sitä parannetaan ja pidennetään sen mukaan, kun lunta on saatavilla. Heti, kun tulee lisää lunta, aloitetaan myös muiden hiihtolatujen kunnostus. Latutilannetta voi seurata MSki-palvelusta. Linkki palveluun löytyy myös sivulta www.porvoo.fi/liikunta-ja-ulkoilu.