Siirry sisältöön

Kokonniemen liikuntakeskuksen hankesuunnittelun valmistelu etenee

Kokonniemen liikuntakeskuksen suunnittelu etenee hankesuunnittelun valmistelulla. Kaupunki ostaa valmistelun konsulttityönä, jonka tavoitteena on luoda edellytykset hankesuunnittelun etenemiselle tavoiteaikataulussa.

Porvoon kaupungin tunnus.

– Tässä vaiheessa olennaista on perustettavan yhtiön toimintakyvyn valmistelu siten, että
hankesuunnittelu voidaan käynnistää mahdollisimman jouhevasti yhtiön hallituksen ja toimitusjohtajan nimitysten jälkeen syksyllä 2022, kaupunkisuunnittelupäällikkö Dan Mollgren kertoo.

Valmisteluun kuuluu muun muassa projektinhallinta, hallituksen jäsenten kartoittaminen, toimitusjohtajan ja mahdollisen projektipäällikön rekrytoinnin valmistelu sekä muiden konsulttien valinnan valmistelu.

Työn suorittaa Kokonniemen liikuntakeskuksen vuorovaikutustyön loppuraportin valmistelusta vastannut yritys Realidea Oy. Työ saatetaan työohjelman mukaisesti valmiiksi elokuussa 2022.

Porvoon kaupunginvaltuusto päätti 30.3.2022 Kokonniemen liikuntakeskusta koskevan hankesuunnittelun aloittamisesta ja kehitysyhtiön perustamisesta. Hankesuunnittelulle asetettiin aikataulutavoite, jonka mukaan hankesuunnitelman tulisi valmistua vuoden 2023 aikana.

Aikataulun toteuttamiseksi yhtiön perustamistoimet aloitetaan jo ennen kuin yhtiön hallitukseen nimitettävät asiantuntijat ja toimitusjohtaja on kartoitettu. Yhtiön rekisteröimiseksi, pankkitilin avaamiseksi ja muiden yhtiön toiminnan kannalta välttämättömien toimenpiteiden tekemiseksi on tarkoituksenmukaista, että yhtiön hallitukseen nimetään perustamisvaiheessa viranhaltijaedustus, joka korvataan mahdollisimman nopeasti valtuuston edellyttämillä asiantuntijoilla.