Siirry sisältöön

Koululaisille ja perheille on tarjolla monenlaista hauskaa toimintaa talvilomalla

Talvilomalla 20.–26. helmikuuta on lomailun ja lepäilyn lisäksi mukava tavata ystäviä harrastusten parissa tai kokeilla jotain aivan uutta. Porvoon kaupunki tarjoaa toimintaa kaiken ikäisille koululaisille sekä lapsiperheille.

Toimintaa järjestävät Porvoon kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut yhteistyökumppaneidensa kanssa.
Tarjolla on sekä maksullista että maksutonta toimintaa. Osaan toiminnoista tulee ilmoittautua etukäteen. Ilmoittautuminen alkaa tiistaina 31. tammikuuta klo 9 . Verkkosivustolta löytyy myös tapahtumien tarkemmat kellonajat sekä muuta lisätietoa.


Kulttuuripalvelut: Pajoissa aurinkosieppareita ja veistoksia, elokuvissa seikkailua

Taidetehtaan Studiossa järjestetään aamupäivällä 22.2. lapsiperheille suunnattu Aurinkosiepparit-työpaja, jossa askarrellaan ikkunoihin kiinnitettäviä värikkäitä aurinkosieppareita. Iltapäivällä 3.–6.-luokkalaisille on tarjolla Veistokset-työpaja, jossa teemme veistoksia savesta. Työpajojen ohjaajana toimii taiteilija Tiina Wallius ja pajamaksu on 3 €. Mukaan pääsee ennakkoon ilmoittautumalla, paikkoja on rajoitetusti.
Perinteiset lomaviikon elokuvanäytökset järjestetään tuttuun tapaan BioRexissä. Tiistaina 21.2. ohjelmistossa on kaikenikäisille suunnattu perhe-elokuva Risto Räppääjä ja villi kone (2023), Mucklorna och hur de kom till Pettson och Findus (puhuttu ruotsiksi) sekä Marvelin Ant-Man & the Wasp: Quantumania (2023). Lippuja (4 €/kpl) voi ostaa 6.2. alkaen palvelupiste Kompassista.


Talvilomaviikon ohjelmaa Runebergin kodissa

Talvilomaviikolla (vko 8) Runebergin kodin renkituvassa tehdään kunniamerkkejä, joko nauhoista ompelemalla tai pinssikoneella painamalla. Työpaja on avoinna ke-pe klo 10–13, ja osallistumaan pääsee museon sisäänpääsymaksun hinnalla. Lisäksi Runebergin kodissa on omatoiminen tehtäväkierros lapsille. Runebergin koti on avoinna ke-su klo 10–16. Sisäänpääsymaksu 8 €/6 €/0 €/Museokortti.
Talvilomalla kannattaa myös käydä tutustumassa Porvoon Taidehallin, Galleria Kulman, Galleria Fikan ja Galleria Vanha Kappalaisentalon taidenäyttelyihin. Vapaa pääsy.


Liikuntapalvelut: Luistelutapahtumia, liikuntaleiri, retki Superparkiin

Liikuntapalvelut järjestää 20.–22. helmikuuta perinteisen Liikuntaleirin, jossa liikutaan monipuolisesti sekä ulkona että sisätiloissa. Perjantaina 24.2 suuntana on Vantaan Superpark. Retkelle voi osallistua vaikka koko perheen voimin. Liikuntaleirille ja Superpark-retkelle tulee ilmoittautua etukäteen.
Talvilomaviikon aikana järjestetään myös koko perheen luistelutapahtumat Tolkkisten ja Vanhamoision luistelukentillä. Ohjelmassa on kaikkea mukavaa toimintaa jäällä mm. rusettiluistelua musiikin tahtiin, limbokisaa ja ringetteä. Luistelutapahtumat järjestetään yhteistyössä nuorisopalvelujen kanssa. Talviloman ohjelmassa lisäksi myös Liikuntamaa Kokonhallilla ja hiihtoretki Tolkkisten laavulle.
Talvilomalla pääsee myös uimakouluun. Viikon aikana järjestetään 4 eri uimakouluryhmää. Jokainen ryhmä kokoontuu 5 krt viikon aikana. Uimakouluihin tulee ennakkoilmoittautua. Tarkemmat tiedot uimakouluista löydät liikuntapalveluiden verkkosivulta.
Lisäksi yleisöluisteluvuoroja on tarjolla niin isolla tekojääkentällä kuin jää- ja nuorisohallissakin.

Nuorisopalvelut: Retki Megazoneen, talviloman lanit ja perheiden puuhapäivä

Nuorisotilat ovat avoinna myös talvilomalla koko viikon. Nuorisotilojen toiminta on suunnattu 3.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille nuorille. Alakouluikäisille tilat ovat avoinna iltapäivisin, vanhemmille nuorille myös iltaisin. Tilakohtaiset aukioloajat ja -päivät sekä ohjelma löytyvät verkkosivulta.
Kevätkummun nuorisotilalla järjestetään perheille puuhapäivä 21. helmikuuta. Kantele-talon liikuntasalissa sekä aulassa on tarjolla monenlaista toimintaa eri-ikäisille. Paikalle voi tulla kokeilemaan mm. sumopainia, pallopelejä ja virtuaalilaseja. Aulan kahviosta on mahdollisuus ostaa pientä välipalaa.
Torstaina 23. helmikuuta lähdetään nuorisopalveluiden järjestämälle retkelle Helsingin Megazoneen. Megazone on sisätiloissa pelattava hauska, jännittävä ja futuristinen lasertaistelupeli, joka sopii lähes jokaiselle. Retkelle voivat osallistua 5.lk ja sitä vanhemmat nuoret ja matkat kuljetaan tilausajobussilla.
Nuorisokeskus Anjalassa järjestetään 13–17-vuotiaille suunnattu sateenkaariteemainen leiri, joka on avoin kaikille identiteettien moninaisuutta ja HLBTIQA-teemoja pohtiville nuorille.
Digitaalisesta- ja perinteisestä pelaamisesta kiinnostuneet nuoret voivat osallistua nuorisotila Zentrassa talviloman lan- tapahtumaan torstaista perjantaihin 23.–24.helmikuuta.


Osallistavia taidetyöpajoja pääkirjastossa ja Gammelbackan kirjastossa

Porvoon kaupunginkirjasto järjestää lapsille, nuorille ja perheille mielenkiintoista puuhaa hiihtolomalla. Työpajat järjestetään Kirjastotaiteilua – Kirjastosta kulttuurieväitä osallisuuteen -hankkeen puitteissa.
Kevään kirjastotaiteilija, sanataideohjaaja Mari Anttonen pitää tarinallisia työpajoja maanantaina 20.2. kello 10–13 ja tiistaina 21.2. kello 10–13 pääkirjaston lastenkirjastossa. Kaksikielisissä työpajoissa tutustutaan erilaisiin tapoihin kokea satujen ja tarinoiden taikaa. Työpajat on tarkoitettu kaiken ikäisille lapsille, alle 7-vuotiaat yhdessä aikuisen kanssa.
Porvoolainen sarjakuvataiteilija Emmi Valve pitää nuorille sarjakuvatyöpajoja suomeksi tiistaina 21.2. kello 13–16 Gammelbackan kirjastossa ja keskiviikkona 22.2. kello 13–16 ja torstaina 23.2. kello 13–16 pääkirjaston nuortenkirjastossa. Työpajoissa tehdään hahmosuunnitelmia, minizinejä ja sarjakuvastrippejä. Työpajojen suositusikä on yli 13-vuotiaat.
Kaikkiin työpajoihin voi tulla koko ajaksi tai vain hetkeksi, ja osallistua saa kaikkiin työpajoihin tai vain yhteen. Ennakkoilmoittautumisia ei tarvita.
Pääkirjaston nuortenkirjaston pajassa vietetään avoimien ovien päivää tiistaina 21.2. klo 10–15. Henkilökunta opastaa laitteiden käytössä – voit painaa lämpöprässillä kuvia t-paitaan tai kassiin, tulostaa 3D-tulostimella tai tehdä pinssejä. Kaikki kokeilut ovat maksuttomia.
Kevätkummun kirjastossa järjestetään leffatorstai 23.2. kello 13–15. Talviloman elokuva päätetään myöhemmin