Siirry sisältöön

Kunnostustyöt alkaneet Lennätinvuorella

Porvoon rantareitin historiallisia näköalapaikkoja kunnostava kansallisen kaupunkipuiston remonttiryhmä on siirtynyt Lennätinvuorelle heinäkuun alussa.

Porvoon rantareitin historiallisia näköalapaikkoja kunnostava kansallisen kaupunkipuiston remonttiryhmä on siirtynyt Lennätinvuorelle heinäkuun alussa.

Kuten muissakin kohteissa, myös Lennätinvuorella työt tehdään pitkälti käsityönä haasteellisen maaston takia.

− Pientä kaivinkonetta on mahdollista hyödyntää porraspolun alkupäässä. Maaston kuitenkin kohotessa työt on tehtävä täysin lihasvoimin. Sitä varten meillä on täällä kuuden työmiehen ryhmä, töitä ohjaava Veli-Matti Vihinen kertoo.

Kunnostustöiden arvioidaan kestävän 4–5 viikkoa.

Lennätinvuorella kunnostetaan vanhaa ja suojellaan luontoa kulumiselta

Lennätinvuorella kunnostustöiden kohteena ovat alueella kulkevat kuluneet polut ja portaat. Porraspolun vanhat kiviaskelmat säilytetään, ja niitä täydentämään tuodaan katuvarikolta löytyneitä vanhoja askelmia, jotka saadaan nyt hyödylliseen käyttöön. Porraspolun arvellaan olevan 1850-luvulta, jolloin kallion laella oli optinen lennätin.

Polkujen uusiminen helpottaa alueella liikkumista, mutta myös ohjaa ihmisten kulkua.

− Suosituissa luontokohteissa, missä kävijämäärät ovat suuria, on tärkeää huomioida maaston kuluminen. Lennätinvuoren suojelualueen luonto on saanut kehittyä koskemattomana. Luonnontilaisuus ja siihen liittyvä rauha houkuttelevat ihmisiä alueelle näköalan ohella. Kun kulutus keskittyy tiettyihin kohtiin, ympäröivä luonto säästyy, kertoo vastaava puutarhuri Inkeri Tarkiainen kuntatekniikasta.

Jo kunnostetuissa näköalakohteissa eri liikkumisen muotojen kuluttavuus onkin jo havaittu. Uudet portaat ja polut on tehty käsityönä, historiallista tunnelmaa kunnioittaen. Ne eivät kuitenkaan kestä kovaa kulutusta, kuten esimerkiksi maastopyöräilyä.

Kunnostustyöt kuuluvat ympäristöministeriön tukemaan hankkeeseen, jolla parannetaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden näköalapaikkojen saavutettavuutta ja tunnettavuutta.