Siirry sisältöön

Näsinmäen kävelyreittien kunnostustyöt valmistumassa

Näsinmäellä kevään mittaan tehdyt kunnostustyöt etenevät suunnitellusti ja kokonaisuudessaan toimenpiteiden arvioidaan olevan valmiit juhannukseen mennessä.

Näsinmäellä kevään mittaan tehdyt kunnostustyöt etenevät suunnitellusti ja kokonaisuudessaan toimenpiteiden arvioidaan olevan valmiit juhannukseen mennessä.

Porvoon kansalliseen kaupunkipuistoon kuuluvalla historiallisella Näsinmäellä on kunnostettu alueen puistokäytäviä ja portaita. Kuluneita polkuja on uudistettu ja kulkua ohjattu pääteille. Toimenpiteet säästävät muun muassa mäntyjen juuria kulutukselta.

– Näsinmäki on ollut suosittu ulkoilukohde niin porvoolaisten kuin matkailijoidenkin keskuudessa jo 1800-luvulla. Näillä toimenpiteillä huolehdimme, että se kestää myös tulevien sukupolvien askeleet, maisema-arkkitehti Anne Rihtniemi-Rauh kaupunkisuunnittelusta toteaa.

Siltapuistosta ylös Näsinmäelle kulkevat kapeat ja heikossa kunnossa olevat kiviportaat on korjattu ja askelmia oikaistu, joten kulku ylös mäelle on helpottunut. Näsin kartanolta sillalle johtanut käytävä on kunnostettu samoin kuin vanha käytävä Honkalan edustalta ruttoon kuolleiden muistomerkille. Tätä kautta on saatu esteetön reitti suositulle näköalapaikalle, Näsin kivelle.

– Kunnostaminen tehdään mahdollisimman kevyesti, mutta kuitenkin niin, että tavoitteet saavutetaan. Isoja koneita ei voida tässä kohteessa käyttää, joten askelkivien asentaminen ja sorapintojen uusiminen vaatii fyysistä voimaa, mutta se on myös tekniikkalaji, vastaava puutarhuri Inkeri Tarkiainen sanoo.

Näsinmäellä työtä on tekemässä kuuden rakennushenkilön ryhmä, jonka työnjohtajana toimii viherrakennusmestari Veli-Matti Vihinen.

Kunnostustyöt ovat osa ympäristöministeriön rahoittamaa, Porvoon rantapuiston historiallisten näköalapaikkojen kunnostus -nimistä hanketta.

Samaan hankkeeseen sisältyy myös Kokonniemen kansanpuistoon kuuluvan puistometsän restaurointi. Talven aikana huonokuntoista puustoa on harvennettu ja poistettu hevosmetsurin toimesta. Myös Kokonniemessä kunnostetaan vanhat käytävät ja näköalapaikalle johtavat portaat. Näitä toimenpiteitä toteutetaan kesän mittaan.

Kansallisen kaupunkipuiston vuosipäivä 18. toukokuuta

Porvoon kansallinen kaupunkipuisto oli perustettaessa vuonna 2010 Suomen viides kaupunkipuisto. Puiston perustamispäivä on 18. toukokuuta.

Tänäkään vuonna ei perustamispäivää koronavirusepidemian vuoksi juhlisteta järjestetyin tapahtumin.

– Tämä tapahtuu nyt toisena vuotena peräkkäin. Toivon kuitenkin, että porvoolaiset omatoimisesti nauttisivat meidän ainutlaatuisesta ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaasta kaupunkiympäristöstä, Anne Rihtniemi-Rauh muistuttaa.

Tarinoita Näsinmäestä ja Porvoon kaupunkipuistosta löytyy sivulta: https://www.porvoo.fi/nasin-puistometsa