Siirry sisältöön

Nimbus-talon muutostyöt alkavat

Nimbus-talossa sijaitsevien Porvoon kaupungin omistamien tilojen muuttaminen toimitiloiksi käynnistyy ensi viikolla. Rakennustyömaa aiheuttaa tilapäisiä liikennejärjestelyjä. Ensimmäiset uudistetut tilat valmistuvat noin vuoden kuluttua.

Nimbus-talo

Nimbus-taloksi kutsuttu rakennus sijaitsee osoitteessa Lundinkatu 8. Sen 2.–4. kerrokset muutetaan toimi- ja palvelutiloiksi lähes 200 kaupungin työntekijälle. Aiemmin oppilaitoskäytössä olleiden tilojen muuttaminen nykyaikaisiksi joustaviksi työtiloiksi edellyttää suhteellisen laajoja sisäisen tilajaon ja taloteknisten järjestelmien muutoksia.

Tilapäisiä muutoksia jalankulkuun ja pysäköintiin Lundinkadulla

Muutostyöt alkavat noin kolme kuukautta kestävillä purkutöillä maanantaina 26. syyskuuta. Työt aiheuttavat tilapäisiä liikennejärjestelyjä Lundinkadun pohjoisreunalla. Nimbus-talon puoleiselta jalkakäytävältä ja pysäköintipaikoilta rajataan noin 40 m2:n alue työmaan käyttöön. Jalankulku ohjataan töiden aikana Nimbus-talon edessä olevan tasanteen ja Lundinkadun etelänpuoleisen jalkakäytävän kautta.

Muutostyöt tehdään vaiheissa

Ensimmäinen, nyt alkava muutostyövaihe koskee rakennuksen kerroksia 2–4. Purkuvaiheen jälkeen alkavat rakennustyöt, ja tilat valmistuvat käyttöön syksyllä 2023. Toisessa, lokakuussa 2023 alkavassa muutostyövaiheessa uudistetaan rakennuksen 1. kerroksen kulmassa olevat vuokratilat. Näiden tilojen ohjelmoitu valmistumisaika on helmikuu 2024, jolloin uudet toimitilat ovat kokonaisuudessaan valmiit palvelemaan kaupungin työntekijöitä ja kaupunkilaisia.

Porvoon kaupunki pahoittelee töistä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa keskustassa työskenteleville ja siellä asioiville.