Siirry sisältöön

Nuorisotilat Zentra, Kertsi ja Nuokka hakevat kerho-ohjaajia

Nuorisotilat hakevat jälleen kerho-ohjaajiksi kahdeksasluokkalaisia tai sitä vanhempia nuoria. Kerho-ohjaajat vetävät itse suunnittelemaansa kerhoa 3.–4.-luokkalaisille. Tunnin pituiset kerhot kokoontuvat neljä kertaa.

Erivärisiä kyniä.

Kerho-ohjaajana pääset jakamaan omia taitojasi nuoremmille. Kerhon aiheena voi olla oma harrastuksesi, oli se sitten musiikkia, tanssia, kuvataidetta, askartelua, ruoanlaittoa tai muuta mukavaa.

–Aloitamme taas kerho ohjaajien haun. Aikaisemmin kerhojen vetäminen sekä niihin osallistuminen on ollut nuorille ja lapsille mielekästä ja katsotaan mitä kerhoja tulee tälle vuodelle. Jokainen nuori saa työtodistuksen, 50 € palkkion ja arvokasta työkokemusta, kertoo nuorisotyöntekijä Johanna Sjöblom.

Suunnittele oma kerho ja hae ohjaajaksi! Haku ja haastattelu kerho-ohjaajaksi tapahtuvat samaan aikaan Zentralla, Kerstillä ja Nuokalla tiistaina 7.2 klo 15.30–17 osoitteissa Zentra, Mannerheiminkatu 20
Kertsi, Keskusaukio 1
Nuokka, Sammontie 3

Valittuihin kerho-ohjaajiin otetaan yhteyttä, ja heille järjestetään perehdytys maanantaina 13.2 kello 16–17:00 nuorisotila Zentrassa.