Siirry sisältöön

Porvoolaista arkea kuvaavat videosarjat herättävät kiinnostusta

Porvoon uusien tonttien haku on vielä käynnissä viikonlopun yli 14. marraskuuta asti.

Tontin hankinta Porvoosta on yksi tapa päätyä porvoolaiseksi, ja kaupunki onkin panostanut muuttajien houkutteluun pitkään. Kiinnostusta Porvoota kohtaan on tänä vuonna kasvatettu muun muassa videosarjalla Porvoossa arki muuttuu elämäksi.

Vuoden 2022 aikana valtakunnallisesti eri medioissa pyörineessä Porvoossa arki muuttuu elämäksi -videosarjassa, esitellään porvoolaisia päähenkilöitä erilaisissa elämäntilanteissa. Videot pohjautuvat ohjaaja Valtteri Hirvosen Week in a minute -konseptiin ja niissä esiintyvät porvoolaiset Eva Wahlström, Mikaela Neira, Sara Lappalainen sekä Ron Lönnqvist. Videoilla ja artikkeleissa on kuvattu eri vuodenaikoina tavallista arkea esimerkiksi töissä, kotona, lenkillä, merellä, työmatkalla ja ravintolassa. Asumisen markkinointia ovat täydentäneet ohjaaja Lauri Danskan videot lapsille ja nuorille suunnatuista liikuntaharrastusmahdollisuuksista. Markkinoinnin kohderyhmänä ovat olleet pääkaupunkisedun lapsiperheet.

Selkeä videosarja koukuttaa

Videot ovat saaneet eri kanavissa satojatuhansia katselukertoja ja artikkeleita on luettu kymmeniä tuhansia kertoja. Pelkästään kaupungin YouTubessa videot ovat saaneet lähes kolmesataatuhatta katselukertaa.

− Alustat, joihin olemme ostaneet videoille näkyvyyttä, ovat hämmästelleet videoiden toimivuutta. Niitä on katsottu selvästi yli keskivertolukujen, ja videot ovat selvästi kiinnostaneet kohderyhmäämme pääkaupunkiseudulla, kertoo markkinointisuunnittelija Jan-Christian Forsman Porvoon kaupungilta.

Artikkeleissa videoiden päähenkilöt ovat omin sanoin kuvailleet suhdettaan Porvooseen ja oman asuinalueensa vahvuuksia. Teksteissä paneudutaan kyläidyllin rauhaan ja keskustan sykkeeseen.

− Eva Wahlströmin artikkeli keräsi Iltalehden valtakunnallisessa verkkoartikkelissa lähes 40 000 lukukertaa. Tämä on erinomaista näkyvyyttä Porvoon asumisen markkinointiin, lisää Jan-Christian Forsman.

Videot menevät pintaa syvemmälle

Arki muuttuu elämäksi -videoiden päähenkilöt ovat kuvanneet omaa elämäänsä viikon ajan lainatuilla kameroilla ja lopputulos on leikattu taidokkaasti toimivaksi ja tiiviiksi kokonaisuudeksi. Harrastuksiin keskittyvät videot on kuvattu hallitulla ja kauniilla dokumentaarisella tyylillä.

− Suuri kiitos kuuluu sekä Porvoossa arki muuttuu elämäksi että Porvoossa liikut hyvässä seurassa -videoilla esiintyville porvoolaisille. Heidän kauttaan välittyy viesti ainutlaatuisesta ja kehittyvästä kaupungista, jossa eletään toimivaa arkea ja viihdytään, toteaa Porvoon kaupungin matkailu- ja markkinointipäällikkö Sari Myllynen.

Porvoon kaupunkimarkkinointi ammentaa kaupungin uniikeista erottautumistekijöistä, joita muut kaupungit eivät ehkä voi lunastaa. Asumisen markkinoinnissa uusille potentiaalisille asukkaille tuodaan esiin konkreettisesti parhaan arjen kautta asukkaiden monimuotoista elämää sekä monipuolistetaan mielikuvaa Porvoosta.