Siirry sisältöön

Porvoon viidesluokkalaiset tekivät ekotekoja

Porvoon koulujen viidesluokkalaiset tekivät vapaa-ajallaan ekotekoja ja kirjasivat tekoja passiin. Kyseessä oli lokakuussa energiansäästöviikolla järjestetty Ekotapatempaus, jossa Kevätkummun koulun viidesluokkalaiset haastoivat mukaan Porvoon muiden peruskoulujen viidennet luokat.

Komposti.

– Tänä vuonna ekotapatempaukseen osallistui 14 luokkaa eli yhteensä 271 oppilasta. Se on suurin määrä viimeisen neljän vuoden aikana, kertoo kaupungin kestävän kehityksen asiantuntija Sanna Päivärinta.

Ekotekoja viikon ajan

Ekotapatempauksessa oppilaat tekivät siis omalla vapaa-ajallaan ekotekoja viikon ajan ja merkitsevät teot ennalta jaettuun ekotapapassiin. Kevätkummun koulun ympäristötiimi on kehittänyt passin.

– Passiin on listattu kierrätykseen, energiansäästöön ja kuluttamiseen liittyviä ekotekoja. Merkinnän saa esimerkiksi viemällä lasia lasinkeräykseen tai sammuttamalla turhaan palavan valon.

Oppilaat täyttivät ekotapapassia kotona ja palauttivat sen täytettynä opettajalleen. Kaikki oppilaat saivat vapaaehtoisesta osallistumisesta todistuksena ekotapadiplomin. Lisäksi passinsa palauttaneiden oppilaiden kesken arvotaan palkintoja luokkakohtaisesti sekä yksi pääpalkinto.

– Viidesluokkalaisten passeista löytyy paljon arjen ekotekoja. Jokainen voi kokeilla passia tai miettiä mielessään, että tämä arkiaskareeni on ekoteko. Tämä on hyvä tapa tuoda itselleen näkyviin mitä jo tekee ja missä voisin tehdä toisin, Päivärinta jatkaa.

Ekotapapassi on niin sanotulla creative commons lisenssillä kaikkien käytettävissä. Porvoon kaupunki on Climate Leadership Councilin jäsen ja yhdistyksen myötävaikutuksella ekotapatempaus on toteutettu myös New Yorkissa.

Ekotapapassin ekoteot:

  • Vein paperia paperinkeräykseen.
  • Vein pahvia ja kartonkia kartonkikeräykseen.
  • Vein tyhjiä pulloja pullonpalautukseen.
  • Vein lasia lasinkeräykseen.
  • Vein metallia metallinkeräykseen.
  • Vein pakkausmuovia muovinkeräykseen.
  • Vein käytetyt paristot teipattuina keräykseen.
  • Vein biojätteitä kompostiin tai biojäteastiaan.
  • Vein tarpeettoman tavaran kirpputorille tai lahjoitukseen.
  • Kävelin tai pyöräilin autoilun sijaan.
  • Sammutin sähkölaitteen virran.
  • Sammutin turhaan palavan valon.
  • Suljin turhaan valuvan hanan tai suihkun esim. saippuoinnin ajaksi.
  • En ostanut, vaikka teki mieli. Päätin ostaa vain välttämätöntä.
  • Ostin ympäristömerkityn tuotteen.
  • Ostin luomumerkityn tuotteen.
  • Ostin Reilun kaupan tuotteen.

Porvoon kaupunki mukana valtakunnallisessa Astetta alemmas -kampanjassa

Oppilaiden lisäksi myös Porvoon kaupungin organisaatio on käynyt läpi mahdollisia keinoja säästää sähköä tulevan lämmityskauden aikana. Lisäksi sekä kaupungin työntekijöitä että kaupunkilaisia kannustetaan käyttämään sähköä järkevästi.

– Porvoon kaupunki on ilmoittautunut mukaan valtakunnalliseen Astetta alemmas -energiansäästökampanjaan. Kaupunginhallituksen päätöksen ja kampanjan myötä Porvoon kaupunki on sitoutunut laskemaan kaupungin kaukovalvonnan piirissä olevien kiinteistöjen lämpötilaa käyttöaikoina yhdellä asteella ja käyttöaikojen puolella 1,5 asteella. Myös elinkaarikohteissa, joissa on paljon päiväkoteja ja kouluja tehdään vastaavia energiansäästötoimenpiteitä, kertoo Päivärinta.

Energiaa kannattaa säästää terveysvaikutukset huomioiden

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on julkaissut energiansäästöön liittyen vinkkilistan seikoista, jotka kannattaa ottaa huomioon, jotta energiansäästötoimenpiteet eivät heikennä omaa tai naapurin asumisterveyttä.