Siirry sisältöön

Sisätilojen kokoontumisrajoitukset lievenevät AVIn päätöksen mukaisesti

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) on antanut päätöksen maanantaina 7. helmikuuta, jolla HUSin alueen sisätilojen kokoontumisrajoitukset sisätilojen lievenevät. Päätöksen mukaisesti sisätiloissa voi järjestää enintään 500 henkilön yleisötilaisuuksia.


Päätös astuu voimaan tiistaina 8. helmikuuta ja on voimassa 22. helmikuuta asti.
Uuden päätöksen mukaan sisällä voi järjestää 51–500 henkilön tilaisuuksia, jos osallistujamäärä on enintään 50 % tilaisuuden enimmäisosallistujamäärästä kyseisessä tilassa. Enintään 50 henkilön yleisötilaisuuksia voi järjestää ilman tilan kapasiteettiin nähden suhteellista osallistujamäärää. Päätöksen mukaisesti yleisöllä ei tarvitse olla enää istumapaikkoja.
AVIn päätöstä noudatetaan myös Porvoossa yleisötilaisuksien osalta. Tämä tarkoittaa, että ensi viikolla lukioiden vanhojen tansseihin voidaan ottaa yleisöä. Lukiot tiedottavat asiasta tarkemmin itse.
– Kun rajoituksia nyt asteittain puretaan, niin jokaisen oma vastuullinen toiminta korostuu entistä enemmän. Edelleenkään emme voi unohtaa suosituksia lähikontaktien välttämisestä, hygieniakäytännöistä ja maskin käyttämisestä. Rokotukset vähentävät tehokkaasti riskiä koronataudin vakavalle muodolle ja sairaalahoidon tarpeelle, kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula toteaa.
Koko Etelä-Suomen alueella on edelleen voimassa AVIn päätös, joka velvoittaa laajasti erilaisten tilojen käytöstä vastaavia toimijoita ehkäisemään lähikontaktien aiheuttamaa tartuntariskiä. Päätös on voimassa 22. helmikuuta asti.
Lue AVIn tiedote tästä: https://avi.fi/tiedote/-/tiedote/69931827