Siirry sisältöön

Suositut klubi-illat jatkuvat keväällä Taidetehtaalla

Lavalla nähdään eri tyylilajien ajankohtaisia suomalaisen musiikin kärkinimiä, kuten rap-musiikin tämän hetken suosituin yhtye Gasellit, Maj Karman keulahahmon Herra Ylpön uusi sooloprojekti sekä elävä legenda Tuomari Nurmio.

Lavalla nähdään eri tyylilajien ajankohtaisia suomalaisen musiikin kärkinimiä, kuten rap-musiikin tämän hetken suosituin yhtye Gasellit, Maj Karman keulahahmon Herra Ylpön uusi sooloprojekti sekä elävä legenda Tuomari Nurmio.

Olen hyvin innoissani kevään ohjelmasta ja innostunut siitä, että Tehdassalin klubit ovat olleet suuressa suosiossa. Tänä keväänä kärkinimien lisäksi lavalle nousee myös nousevia artisteja. Klubi-Illoissa nähdään Felix Lybeckin energinen garagerock-yhtye Bad Sauna ja tuore lauluntekijä Lätsä, jonka ääntä YleX vertasi nuoreen J. Karjalaiseen, kertoo kulttuurituottaja Thomas Weissman.

Emma palkittu rap-yhtye Gasellit avaa tämän kevään klubi-illat Tehdassalissa perjantaina 13. maaliskuuta. Yhtye vietti viime vuonna 10-vuotisjuhlapäivää ja kiersi Suomea loppuunmyydyissä saleissa. Gasellit on ollut pitkään kovassa nosteessa eikä vauhti näytä hiipuvan. Yhtye palkittiin Vuoden yhtye -kategoriassa Emma-gaalassa vuonna 2019.

Kulttisuosion saavuttanut rautalankametallia soittava yhtye Viikate esiintyy Tehdassalissa pitkänäperjantaina 10. huhtikuuta. Harvemmin keikkaileva Viikate juhlisti viime vuonna klassikkolevynsä Kuu Kaakon yllä 10-vuotispäivää ja on juuri paljastanut, että uusi levy ilmestyy syksyllä 2020. 

Maj Karmasta ja Ihmiset -yhtyeestä tunnettu Herra Ylppö esiintyy uuden EX-yhtyeensä kanssa lauantaina 18. huhtikuuta. Yhtyeen debyyttilevy Lovi ilmestyi helmikuussa. Levyn teema on raskas mutta musiikki on hyvin melodista. Herra Ylppö on haastatteluissa itse hämmästellyt sitä, että levystä tuli samalla artistin ensimmäinen poplevy. Konsertissa kuullaan myös Ihmiset-yhtyeen materiaalia.

Tuomari Nurmio on yksi Suomen arvostetuimmista muusikoista, eikä artistia voi liikaa ylistää. Suomirockin elävä legenda saapuu Porvooseen vappuviikonloppuna 2. toukokuuta kovimman livekokoonpanonsa Dumari ja Spuget kanssa. Tuomari Nurmion pitkälle uralle on mahtunut lukuisia eri projekteja ja moni on ihmetellyt, mikä pitkän ja menestyneen uran salaisuus on. Artisti on itse kommentoinut, että on urallaan vain kulkenut omaa polkuaan eikä hirveästi miettinyt mitä muut ovat ajatelleet.

Kevään klubi-illat päättää Popeda-yhtyeestä tuttu kitaralegenda Costello Hautamäki. Costello teki upean soolokeikan viime keväällä ja palaa Tehdassalin lavalle uudestaan yleisön pyynnöstä. Tällä kertaa artisti astuu lavalle trion voimin. Illan avaa loviisalainen rockyhtye Honkatonk.

  • 13.3. Gasellit klo 21.30, liput 20 €
  • 10.4. Viikate + Bad Sauna klo 19, liput 25 €
  • 18.4. Herra Ylppö & EX klo 21, liput 20 €
  • 2.5. Tuomari Nurmio: Dumari ja Spuget + Lätsä, liput 29,50 €
  • 22.5. Costello Hautamäki + Honkatonk klo 19, liput 18 €

Kaikkien klubi-iltojen ikäraja on K-18.

Salitarjoilusta vastaa Ravintola Fabriken.

Lippuja myy Taidetehtaan info, puh. 010 231 8200 sekä www.lippu.fi

Tapahtumat järjestää Porvoon kaupungin kulttuuripalvelut yhteistyössä Taidetehtaan säätiön kanssa.

Lisätiedot ja mediakuvat:

Thomas Weissman, tuottaja, Porvoon kaupungin kulttuuripalvelut
puh. 040 489 9920
thomas.weissman@porvoo.fi