Siirry sisältöön

Syödään yhdessä – kulttuurilounas senioreille

Kulttuurilounas järjestetään maanantaina 20.4.2020 klo 13–15 Taidetehtaan Tehdassalissa.

Kulttuurilounas järjestetään maanantaina 20.4.2020 klo 13–15 Taidetehtaan Tehdassalissa.

Merja Larivaara & kumppanit viihdyttävät sekä suomeksi että ruotsiksi. Lounaslippuja myydään omakustannushintaan 12 euroa Omenamäen infossa 16.3. alkaen. Tilaisuuteen mahtuu 150 osallistujaa. Lippuja myydään 9.4. asti.

 – Kulttuurilounasta on suunniteltu yhdessä aktiivisten eläkeläisten kanssa ja toteutuksessakin he ovat mukana. Eläkeläisyhdistykset ovat, yhdessä ja erikseen, järjestäneet kaupungissa vastaavanlaisia onnistuneita tilaisuuksia aikaisemmin, kertoo Eva-Rita Helin Porvoon kaupungin kulttuuripalveluista.

Tehdassali sisustetaan pitkillä pöydillä, jotka on järjestelty niin ettei kenenkään tarvitse syödä yksin. Lounas tarjotaan seisovasta pöydästä ja nautitaan kulttuuritarjonnan kera. Lounaaseen kuuluu alkusalaatti, päivän lämmin ruoka sekä kahvi tai tee.

 – Tässä yhteisöllisessä paketissa yhdistyvät hienosti kulttuuri, hyvä ruoka, yhdessäolo ja vapaaehtoistyö. Samalla lipun hinnalla voi löytää uusia tuttavuuksiakin, kannustaa Petra Bärlund-Hämäläinen.

 – Lähdemme liikkeelle kokeilumielellä ja tunnustellen. Jos tilaisuus saavuttaa suosion, olemme valmiita järjestämään seuraavan kulttuurilounaan syksyllä, Eva-Rita Helin täydentää.

Lisätietoja:

Eva-Rita Helin, kulttuuriohjaaja, Porvoon kaupungin kulttuuripalvelut
puh. 040 489 9599
eva-rita.helin@porvoo.fi 

Petra Bärlund-Hämäläinen, vapaaehtoistyön koordinaattori, Porvoon sosiaali- ja terveystoimen johto
puh. 040 186 818
petra.barlund-hamalainen@porvoo.fi