Siirry sisältöön

Talvimyyjäistapahtuma Winter Bazaar torilla ja kulttuuritalo Grandissa lauantaina 20. marraskuuta

Porvoon nuorisopalvelut järjestää yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa monikulttuuriset   Intercultural Winter Bazaar -talvimyyjäiset Porvoon Joulutorilla lauantaina 20. marraskuuta.

Porvoo joki ja aitat.

Porvoon nuorisopalvelut järjestää yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa monikulttuuriset   Intercultural Winter Bazaar -talvimyyjäiset Porvoon Joulutorilla lauantaina 20. marraskuuta.

Koko perheen tapahtumassa yleisö pääsee nauttimaan kansainvälisestä tunnelmasta sekä kohtaamaan eri kulttuureista tulevia toimijoita ja yhdistysten sekä järjestöjen edustajia.

Tapahtuma kokoaa runsaasti myyjiä ja pientuottajia yhteen ja tarjolla on esimerkiksi ruokaherkkuja ja kotitekoisia makeisia sekä eri maiden tuotteita, käsitöitä ja paikallisia neuletuotteita.

Lasten ja perheiden iloksi Porvoon Joulutorilta löytyy perinteinen ketjukaruselli, jonka kyytiin pääsee maksutta.

Grandissa turkkilaista musiikkia ja pöytäteatteria

Monenlaisten myynnissä olevien tuotteiden lisäksi yleisö voi nauttia tapahtumassa kansainvälisistä maistiaisista, musiikista ja kulttuurista.

Winter Bazaar -tapahtuman aikana järjestöt esittelevät toimintaansa kulttuuritalo Grandissa. Esittelyjen välissä yleisöllä on mahdollisuus kuunnella muun muassa perinteisillä turkkilaisilla instrumenteilla, baglama sazilla ja qanunilla esitettyä musiikkia sekä seurata turkkilaista pöytäteatteria.

Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton. Mahdollisia basaari- tai kahvilaostoksia varten kannattaa varata mukaan käteistä rahaa.

Winter Bazaar -tapahtuman järjestävät Porvoon kaupungin nuorisopalvelut yhteistyössä Multicultural Association of Porvoo (MAP), Borgå Folkakademi (AKAN) sekä. Luckan Integration.

Porvoon Joulutori ja karuselli ovat avoinna 20.11.–21.12. ma–to klo 12–20 ja pe-su klo 10–18.