Siirry sisältöön

Uusi näyttelykausi käynnistyy monipuolisena – taiteeseen voi tutustua myös verkossa

Porvoon näyttelykausi käynnistyy koronarajoituksista huolimatta monipuolisena. Galleria- ja näyttelytilat ovat suljettuina, mutta näyttelyihin ja taiteilijoihin voi tutustua kiinnostavien taiteilijahaastatteluiden ja näyttelyvierailujen kautta verkossa, uusien videoiden välityksellä.

Porvoon näyttelykausi käynnistyy koronarajoituksista huolimatta monipuolisena. Galleria- ja näyttelytilat ovat suljettuina, mutta näyttelyihin ja taiteilijoihin voi tutustua kiinnostavien taiteilijahaastatteluiden ja näyttelyvierailujen kautta verkossa, uusien videoiden välityksellä.

Porvoossa nähdään alkavalla näyttelykaudella monipuolinen kattaus ajankohtaisia nykytaiteen tekijöitä ja taidemuotoja. Luvassa on muun muassa laaja katsaus uuteen valokuvataiteeseen, kun Aalto yliopiston valokuvataiteen osaston lopputyönäyttely levittäytyy kaupungin näyttelytiloihin. Lisäksi keväällä nähdään kuvataiteen klassikon asemaan nousseen, Porvoon tunnetuimman taiteilijaparin Karin ja Åke Hellmanin näyttely. 

Porvoon Taidehallin ja Galleria Vanhan Kappalaisentalon vuoden 2020 näyttelytoiminta oli poikkeuksellinen. Tilojen ollessa keväällä suljettuna useita näyttelyitä peruttiin kokonaan tai siirrettiin. Esimerkiksi joulukuulle 2020 kaavailtu Pekka ja Teija Isorättyän näyttely nähdään laajempana kokonaisuutena kesällä 2022. Uusi näyttelyohjelma onkin suunniteltu aina elokuulle 2022 asti. Kaikkiin näyttelyihin on vapaa pääsy.

– Tällä hetkellä emme vielä tiedä, miten voimme toteuttaa kevään 2021 näyttelyohjelman mutta toivomme, että voimme jatkaa alkuvuoden jälkeen näyttelytoimintaa turvallisesti ja suunnitelmien mukaisesti. Muutoksiin on kuitenkin syytä varautua ja tiedotamme niistä erikseen, kertoo näyttelykoordinaattori Henrik Lindqvist. 

Näyttelyaikojen hakemuksia saapui yksittäisiltä taiteilijoilta ja työryhmiltä määräaikaan, elokuuhun 2020 mennessä 127 kappaletta. 

– Hakemuksia käsitellessä saimme todeta, että hienoja näyttelykokonaisuuksia on tuotettu poikkeusajasta huolimatta runsaasti. Saapuneiden hakemusten määrä oli myös selvästi aikaisempia vuosia suurempi, toteaa Henrik Lindqvist.

Tammikuun näyttelyihin ja taiteilijoihin voi tutustua videoilla

Taidehallissa on tammikuussa esillä ruotsalaisen Filippa Arriaksen ja Porvoossa asuvan Pauliina Turakka Purhosen näyttely ”Taivas on sininen ja aurinko on kello”. Näyttely jouduttiin sulkemaan heti avajaisviikonlopun jälkeen pahentuneen koronatilanteen takia, eikä sitä enää avata yleisölle. Taidehallin näyttelyyn voi kuitenkin tutustua verkossa Uppsalan taidemuseon tuottamilla taiteilijatreffeillä. Näyttely oli esillä Uppsalassa syksyllä 2020. Pauliina Turakka Purhosen haastattelu on julkaistu suomeksi ja Filippa Arriaksen haastattelu ruotsiksi.

– On harvinaista nähdä yhteisnäyttely, jonka teokset keskustelevat keskenään näin hyvin, vaikka teosten tematiikka on hyvin erilainen. Ikään kuin todistaisi hyvien ystävien keskustelun teostensa kautta. Filippa Arriaksen kookkaat öljymaalaukset antavat paljon voimia pimeään ja yleisesti haastavaan aikaan. Samalla ne kertovat tarinaa hänen juuristaan Surinamista, kuvailee näyttelykoordinaattori Henrik Lindqvist.

Galleria Vanhassa Kappalaisentalossa näyttelyvuosi avautui tammikuussa nuoren kuvataiteilijan Totti Korpuan näyttelyllä. Näyttely on osa hänen tarinallisia projektejaan, jotka pyrkivät erilaisten kuviteltujen tulevaisuuskuvien kautta pois ihmiskeskeisyydestä. Nähtävillä on veistoksia sekä maalauksia, jotka kertovat taiteilijan mukaan tarinaa koko ihmis- ja koirakunnan alleen jyräävästä sammalmättään maailmanvalloituksesta. Näyttelyyn voi tutustua videon välityksellä, jossa taiteilija liikkuu näyttelynsä keskellä ja avaa muun muassa työskentelynsä lähtökohtia. 

Uutta valokuvataidetta 

Aalto ARTS valokuvataiteen osaston lopputyönäyttely helmikuussa esittelee maisteriohjelmasta valmistuvia valokuvataiteilijoiden teoksia. Näyttely tuo Porvooseen ennenäkemättömän laajan katsauksen siitä, mitä taidevalokuvan kentällä tapahtuu tällä hetkellä. Porvoon Taidehallin, Galleria Fikan ja Kulman lisäksi näyttely ulottuu Galleria Vanhaan Kappalaisentaloon. 

– Olemme erittäin iloisia saadessamme olla mukana järjestämässä Aalto ARTS valokuvataideosaston lopputyönäyttelyä Porvoossa. Aalto ARTSin ja sitä edeltäneen Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen alumnit kuuluvat kiistatta parhaiten ulkomailla menestyneisiin nykytaiteilijoihin 2000-luvulla. Tämä on myös hieno avaus sille, että lopputyönäyttelyitä järjestettäisiin pääkaupunkiseudun ulkopuolella jatkossakin, toteaa Henrik Lindqvist.

Maaliskuussa Galleria Vanhan Kappalaisentalon täyttävät ilmeikkäät ihmis- ja eläinhahmot, joissa on aimo annos huumoria, sarkasmia, itkua ja naurua, hourailua ja harhanäkyjä. Päivi Häkkisen ja Kati Kovácsin ensimmäinen yhteisnäyttely esittelee heidän uusimpia piirustuksiaan. Häkkinen on tunnettu kuvanveistäjänä ja Kovács palkittuna sarjakuvantekijänä.

Porvoon Taidehallissa Jaakko Aution installaatio Läheisyys on toteutettu yhdessä Nomad vocals -kuoron kanssa.

Taiteilijaparit läheltä ja kaukaa

Huhtikuun näyttelyt esittelevät kaksi taiteilijaparia. Galleria Vanhassa Kappalaisentalossa suunnataan katse menneisyyteen, kun nähtävillä on harvinainen näyttely Porvoon tunnetuimman taiteilijaparin Karin ja Åke Hellmanin laajasta tuotannosta. Esillä on muun muassa Åke Hellmanilta teoksia, jotka eivät ole aikaisemmin olleet esillä.

Taidehallissa esittäytyvät taiteilijat Kholod Hawash ja Saddam Jumaily. Pari on kotoisin Basrasta, Irakista. Jumailyn töitä on ollut laajasti esillä Lähi-idässä, ja hänen teoksiaan on lukuisissa julkisissa ja yksityisissä kokoelmissa, kuten British Museumissa.

Kholod Hawashin tekstiiliteokset käsittelevät naisen asemaa länsimaisessa kulttuurissa ja Lähi-idän maissa. Hawashin teokset ovat jo ehtineet kerätä paljon kiinnostusta taidealan ammattilaisten keskuudessa Suomessa, ja hänellä on tiedossa Porvoon lisäksi useampikin näyttely ensi vuonna. Suomessa taiteilijat ovat lyhyen oleskelun aikana saaneet paljon aikaan. He ovat osallistuneet Koneen Saarenkartanon sekä HIAPin residenssiohjelmiin, sekä pitäneet näyttelyitä Helsingissä, Kuopiossa ja nyt Porvoossa. Keväällä taiteilijat asuvat ja työskentelevät kahden kuukauden ajan Porvoon Taidetehtaan taiteilijaresidenssissä.

Toukokuussa Galleria Vanhassa Kappalaisentalossa soi Suomen kansallissoitin kantele. Kanteleen kielin -ääniteos on porvoolaisen äänitaiteilijan Leena Häkkisen ja kanneltajan, musiikin tohtorin Timo Väänäsen yhteisteos. Näyttely on mittavan Kanteleen kielin -hankkeen loppuhuipentuma. Teoksen aineistona on taiteilijoiden yli kymmenen vuoden aikana tekemien kenttämatkojen äänityksiä. Taidehallissa ja Kulmassa nähdään toukokuussa näyttely, joka siirtyi vuodella eteenpäin viime keväältä. Arto Korhosen, Reima Hirvosen ja Magnus Strandbergin yhteisnäyttelyssä henkilökohtainen kohtaa yleisen maalausten, installaatioiden ja liikkuvan kuvan avulla.

Näyttelyohjelma laaditaan yhteistyössä

Näyttelyvalinnat tehneeseen työryhmään kuuluivat kuvataiteilija Sampsa Indrén Porvoon taideyhdistyksestä, Sirkka Tapio Porvoon Taiteilijaseurasta sekä taidealan ja nykytaiteen asiantuntija Krista Mikkola ja kaupungin kulttuuripalveluiden edustajia.

Taidehallin ohjelmistoon valitaan pääsääntöisesti korkeatasoisia, kotimaisia nykytaiteen ammattilaisnäyttelyjä. Valinnoissa otetaan huomioon mahdollisuus yleisötyöhön ja oheistoimintaan.Tänä vuonna nähdään myös näyttely, joka toteutetaan yhdessä Taidetehtaan taiteilijaresidenssissä vierailevien taiteilijoiden kanssa. Galleria Vanhan Kappalaisentalon näyttelyvalinnoissa tuodaan esille ammattilaisnäyttelyitä taiteen, muotoilun, taidekäsityön ja kulttuurihistorian aloilta. Valinnoissa porvoolaiset taiteilijat ovat etusijalla.

Ajankohtaiset näyttelytiedot


Näyttelyt 2021

Porvoon Taidehalli

12.01.–02.02. Filippa Arrias & Pauliina Turakka Purhonen, maalaus/tekstiiliveistos (jatkuu joulukuulta 2020) 

05.02.–28.02. Aalto ARTS valokuvataiteen lopputyönäyttely

05.03.–28.03. Jaakko Autio, äänitaide 

02.04.–25.04. Kholod Hawash & Saddam Jumaily, maalaus/tekstiilitaide 

30.04.–23.05. Arto Korhonen, Reima Hirvonen ja Magnus Strandberg, installaatio

28.05.–29.08. Porvoon Triennaali 

03.09.–26.09. Kristin Wiking & Nina Wager, kineettinen installaatio

01.10.–24.10. Christian Saldert, maalaus

29.10.–21.11. Jussi Pyky & Jussi Meuronen, piirustuksia & installaatio

26.11.–02.01.2022 Anssi Pulkkinen, veistos/installaatio

Galleria Fikka

12.01.–31.01. Hanna Saarikoski

07.02.–01.03. Aalto ARTS valokuvataiteen lopputyönäyttely

05.03.–28.03. Emmi Peura

02.04.–25.04. Maija Blåfield, video/dokumentaarinen

30.04.–23.05. Petri Eskelinen, kuvanveisto

28.05.–29.08. Porvoon Triennaali 

03.09.–26.09. Niina Mantsinen, tekstiilitaide

01.10.–24.10. Simo Saarikoski, videotaide

29.10.–21.11. Pohjoismaalainen taiteilija, osana Pro Artibus residenssiyhteistyötä

26.11.–02.01.2022 Erika Erre, kuvanveisto/installaatio

Kulma

12.01.–31.01. Hanna Räty, Raija Marttinen, Reija Palo-oja

05.02.–28.02. Aalto ARTS valokuvataiteen lopputyönäyttely

05.03.–28.03. Harri Hagman, Taju kankaalle

02.04.–25.04. Kholod Hawash & Saddam Jumaily, maalaus/tekstiili

30.04.–23.05. Arto Korhonen, Reima Hirvonen, Magnus Strandberg 

28.05.–29.08. Porvoon Triennaali 

03.09.–26.09. Kaija Mäenpää

01.10.–24.10. Jesse Avdeikov

29.10.–21.11. Ulpu Riikkonen

26.11.–02.01.2022. Melissa Sammalvaara, tekstiili

Galleria Vanha Kappalaisentalo

12.01.–31.01. Totti Korpua, maalaus/tekstiili/keramiikka

05.02.–28.02. Aalto ARTS valokuvataiteen lopputyönäyttely

05.03.–28.03. Päivi Häkkinen, Kati Kovács, piirros

02.04.–25.04. Karin & Åke Hellman, maalaus/sekatekniikka

30.04.–23.05. Leena Häkkinen, Timo Väänänen, Kanteleen kielin -ääniteos

28.05.–29.08. Porvoon Triennaali 

03.09.–26.09. Satu Rautiainen, maalausinstallaatio

01.10.–24.10. Saara Piispa & Lucie Kohler, piirros/maalaus/keramiikka

29.10.–21.11. Laura Böök, Jane Hughes, Mari Mäkiö, maalaus/video/ääni/keramiikka

26.11.–19.12. Kristoffer & Maija Albrecht, piirros/valokuva

27.12.–30.12. Riku Kantola & Johanna Kunelius, Äänen kosketus -käsitetaidenäyttely

Taidetehtaan näyttelyt ovat avoinna ti–pe klo 10–18, la–su klo 10–16. Vapaa pääsy. 

Lisätietoa: Henrik Lindqvist, näyttelykoordinaattori, henrik.lindqvist@porvoo.fi, p. 040 489 1610. Taidetehdas, Läntinen Aleksanterinkatu 1, Porvoo, taidehalli@porvoo.fi, p. 040 730 9273.

Galleria Vanhan Kappalaisentalon näyttelyt ti–su klo 10–16. Vapaa pääsy. Lisätietoa: Sini Kallio, kulttuurikoordinaattori, sini.kallio@porvoo.fi, p. 040 676 3005. Galleria Vanha Kappalaisentalo, Välikatu 13, Porvoo, kappalainen@porvoo.fi, p. 040 489 1771.