Siirry sisältöön

Albert Edelfeltin koulussa on todettu koronavirustartunta 

Albert Edelfeltin koulussa on todettu koronavirustartunta. Tartunnan saanut on kotihoidossa, ja hänet on määrätty eristykseen. Tartunnalle on altistunut koulussa noin 20 henkilöä. 

Albert Edelfeltin koulussa on todettu koronavirustartunta. Tartunnan saanut on kotihoidossa, ja hänet on määrätty eristykseen. Tartunnalle on altistunut koulussa noin 20 henkilöä. 

Altistuneet tai heidän huoltajansa ovat saaneet koululta viestin altistumisesta. Jos yhteydenottoa ei ole tullut, ei kontaktia tartunnan saaneeseen ole ollut. 

Terveydenhuoltoviranomaiset ottavat yhteyttä henkilökohtaisesti altistuneisiin viimeistään sunnuntaina 22. elokuuta. Altistuneet määrätään kotikaranteeniin, ja he saavat karanteeniohjeet. 

Altistuneiden henkilöiden perheenjäseniä ei määrätä karanteeniin, koska he eivät ole olleet tekemisissä tartunnan saaneen kanssa. Karanteeniin määrättyjen sisarukset voivat mennä kouluun ja päiväkotiin. 

Altistuneiden oppilaiden opetus järjestetään perusopetuslain mukaisesti poikkeavin opetusjärjestelyin, kuten esimerkiksi etäopetuksena. Käytännön järjestelyistä ja mahdollisuudesta noutaa lounas tiedotetaan Wilman kautta. Koulun muut oppilaat jatkavat koulunkäyntiä lukujärjestyksen mukaisesti noudattaen aikaisemmin annettuja turva- ja hygieniaohjeita. 

 Koronatestiin pitää hakeutua lievissäkin oireissa 

Koronatestiin pitää hakeutua lievissäkin oireissa. Koronatestiin voi varata ajan sähköisesti Koronabotista ympäri vuorokauden tai puhelimitse numeroissa 040 547 7764 tai 040 481 0344. Numerot palvelevat ma–to klo 8–15.30, pe klo 8–14.30. 

 Epäiletkö koronavirustartuntaa? Toimi näin: www.porvoo.fi/tietoa-koronaviruksesta-ja-sen-ehkaisysta