Siirry sisältöön

Kaupungin koronaohjeita on päivitetty

Porvoon kaupungin koronaohjeita Covid 19 -tautiin sairastuneille ja taudille altistuneille on päivitetty. Erityisiä rajoituksia ei tällä hetkellä Porvoossa ole voimassa.

Porvoon kaupungin päivitettyjen ohjeiden mukaan, jos olet saanut positiivisen koronatestituloksen jää kotiin vähintään 5 päiväksi niin, että kahden oireettoman päivän jälkeen voit palata työhön, kouluun tai päivähoitoon.
Jos olet altistunut koronavirukselle, vältä kontakteja muihin ihmisiin 6 päivän ajan altistumistilanteen jälkeen.
– Ohje perustuu tutkimustuloksiin, joiden mukaan koronaviruksen omikronvarianttien itämisaika voi olla jopa kuuden päivän mittainen, tartuntatautilääkäri Jeff Westerlund sanoo.
Ohjeistuksen mukaan koronavirukselle altistunut lapsi voi mennä päivähoitoon ja kouluun, mutta koronakotitestiä suositellaan tehtäväksi altistumisen jälkeen sekä uudestaan 5–6 päivän kuluttua.
Mikäli tarvitset virallisen koronatestituloksen 9Lives palvelee Näsissä (Voittajantie 3) maanantaista perjantaihin klo 9–15 ja lauantaisin klo 10–15. Ajanvaraus tehdään osoitteessa https://koronabotti.hus.fi/

Maskisuositukset HUSin mukaiset

Porvoon kaupunki muistuttaa, että käyttämällä kasvomaskia ruuhkaisissa liikennevälineissä sekä sellaisissa sisätiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa, 12 vuotta täyttäneet ja vanhemmat suojaavat itseään mahdolliselta tartunnalta.
– Yhä suurempi osa tartunnoista on uuden Omikron BA.5 -muunnoksen aiheuttamia. Tämä muunnos on tarttuvampi kuin aikaisempi muunnos. Jos on paljon ihmisiä paikalla sisätiloissa, kuten esim. liikennevälineissä ja juhlissa kannattaa edelleen käyttää maskia tartuntojen välttämiseksi, Jeff Westerlund muistuttaa.
Kasvomaskin käyttöä suositellaan HUSin suositusten mukaisesti erityisesti: niille, jotka hakeutuvat koronaepäilyn vuoksi hoitoon tai testiin

• niille, joilla on hengitystieinfektion oireita, mutta kodin ulkopuolella liikkuminen on välttämätöntä

• niille, jotka tietävät altistuneensa koronavirukselle (esim. perheessä) ja kodin ulkopuoliset lähikontaktit eivät ole vältettävissä

• sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin hakeutuville asiakkaille, potilaille ja vierailijoille sekä henkilökunnalle toiminnasta vastaavan tahon ohjeistuksen mukaisesti.