Siirry sisältöön
korona -

Koronatilanne edelleen haastava – maskisuositus laajenee kolmasluokkalaisiin

Porvoon koroantilanne on edelleen haastava ja sen arvioidaan vaikeutuvan vielä lähiviikkoina. Viime viikolla (52) varmistui 492 koronavirustartuntaa. Ilmaantuvuusluku on kahden edellisen viikon tartuntojen perusteella 1357,9 (viikolla 51 luku oli 651,2).

– Tartunnalle altistuneita on erittäin huomattava määrä. Tarkkaa lukua ei tiedetä, koska tartunnanjäljitys on pahasti ruuhkautunut. Tilanne näyttää vaikeutuvan entisestään lähiviikkoina, sosiaali- ja terveysjohtaja Ann-Sofie Silvennoinen arvioi.

Kaupungin johtoryhmä kokoontui keskustelemaan koronatilanteesta tiistaina 4. tammikuuta. Johtoryhmä linjasi, että maskisuositus laajennetaan kouluissa koskemaan vanhempien oppilaiden lisäksi myös kolmasluokkalaisia. Lisäksi johtoryhmä totesi, että avoimet varhaiskasvatuspalvelut eivät käynnisty joulutauon jälkeen 10. tammikuuta, vaan vasta kun tilanne taas sallii.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston odotetaan tällä viikolla päättävän sisäliikunta- ja harrastustiloja sekä yleisötapahtumia koskevien rajoitusten jatkosta.

– Jos AVI päättää jatkaa koko Uusimaata koskevia rajoituksia, ne koskevat myös Porvoota. Johtoryhmä kokoontuu seuraavan kerran perjantaina toteamaan voimassa olevat rajoitukset, kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula kertoo.