Siirry sisältöön

Kulttuurielämyksiä porvoolaisille lapsille ja nuorille

Porvoolaiset lapset ja nuoret pääsevät kevään aikana osallistumaan monipuolisesti taiteen eri lajeihin kulttuurikasvatusohjelma Kultiksen myötä. Kouluille ja päiväkodeille suunnatussa kevään ohjelmassa painottuu paikallinen kulttuuritarjonta ja -perintö, vierailevia taiteilijoita kuitenkaan unohtamatta.

Porvoolaiset lapset ja nuoret pääsevät kevään aikana osallistumaan monipuolisesti taiteen eri lajeihin kulttuurikasvatusohjelma Kultiksen myötä. Kouluille ja päiväkodeille suunnatussa kevään ohjelmassa painottuu paikallinen kulttuuritarjonta ja -perintö, vierailevia taiteilijoita kuitenkaan unohtamatta.

Museoseikkailuja, kirjastokäyntejä ja tutustumista nykytanssiin

Kevään Mini-Kultis-ohjelmassa alle kouluikäiset lapset voivat muun muassa suorittaa Porvoon museossa museoetsiväkurssin, viettää tarinahetken pääkirjastossa, vierailla J. L. Runebergin kodissa, seurata nykytanssiesitystä Taidetehtaalla tai osallistua liikuntatapahtumaan Uusimaa Areenalla. Lisäksi kaikilla alle kouluikäisillä lapsilla on mahdollisuus päästä mukaan pienelle aikamatkalle, kun Porvoon museon museolehtori Hannele Tenhovuori vierailee päiväkodeissa ja kertoo muun muassa erilaisten makujen ja äänien avulla, millaista oli lasten elämä ennen vanhaan.

Yhteinen hetki vanhojen esineiden ja leikkien parissa on lasten mielestä ollut usein hauska ja hiukan jännittäväkin miniretki historiaan. Se on jatkunut museotädin lähdön jälkeen lasten omissa leikeissä ja tarinoissa, kertoo Hannele Tenhovuori.

Kouluikäisille kuvataidepajoja, konsertteja ja luontotuntemusta

Tänä keväänä ekaluokkalaiset vierailevat taidegalleriassa ja osallistuvat kuvataidepajaan ja kakkosluokkalaiset kutsutaan sinfoniaorkesterin konserttiin Taidetehtaalle. Kolmasluokkalaiset juhlivat Lasten tanssiaisissa, joiden esikuvana toimii Porvoon valtiopäivien yhteydessä vuonna 1809 järjestetyt valtiopäivätanssiaiset.

Porvoon luontokoulu tarjoaa kaikille neljäsluokkalaisille mahdollisuuden oppia ulkona luonnossa. Tulevaisuuden rakentajat -ohjelmassa oppilaat harjoittelevat yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojaan, luonnonlukutaitoaan sekä myötätunnon ilmaisemista luontoa kohtaan. Ohjelma sisältää myös asiaa ilmaston lämpenemisestä.

Ohjelman tavoitteena on antaa oppilaille tulevaisuuden toivoa. Sydäntäni lämmitti erään oppilaan antama palaute, jossa hän kertoi oppineensa, että kannattaa tehdä asioita ilmastonmuutoksen vuoksi, luontokoulun ympäristökasvattaja Pia Lindström kertoo.

Nuorisopalvelut järjestää kevään aikana viidesluokkalaisille Kohti murrosikää -teematunnin ja kuudesluokkalaisille ehkäisevän päihdekasvatuksen tapahtuman Choices – Sun valinta! Viidesluokkalaiset pääsevät helmikuun ajan tutustumaan myös Vanhan raatihuoneen salaisuuksiin. Kuudesluokkalaiset ovat tervetulleita tutustumaan Porvoon pääkirjastoon ja luomaan sanataidetta Black Out Poetry -työpajoissa.

Mikä on Kultis?

Kultis on Porvoon lasten ja nuorten taide- ja kulttuurikasvatusohjelma, joka on osa varhaiskasvatus-, esiopetus- ja koulupäivää. Ohjelma sisältää kulttuuri-, taide-, historia-, luonto- ja liikunta-aiheisia aktiviteetteja, tapahtumia ja palveluita. Tarjonta suunnitellaan lapsilähtöisesti siten, että se tukee lasten ja nuorten kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä.

Kultista toteuttavat Porvoon kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut, Porvoon luontokoulu ja Porvoon museo yhdessä varhaiskasvatus- ja koulutuspalvelujen kanssa. Lisäksi ohjelmaa toteutetaan lukuisten eri yhteistyötahojen kanssa. Jokainen porvoolainen lapsi on oikeutettu yhteen Kultis-palveluun tai -työpajaan vuoden aikana. Tapahtumat ja toiminta toteutetaan päiväkodeissa, kouluissa tai kulttuuri- ja liikuntatiloissa, ja se on osallistujille maksutonta.