Siirry sisältöön

Kuusi organisaatiota mukana edistämässä kestävää liikkumista

Työ- ja työasiamatkojen liikkumisen ohjaukseen tähtäävä Kestävästi töihin -hanke on käynnistynyt Porvoossa. Hanketta koordinoi Porvoon kaupunki yhteistyössä kehitysyhtiö Posintran ja konsulttiyritys Sitowise Oy:n kanssa. Kestävästi töihin -hanke päättyy marraskuussa 2021 ja sitä rahoittaa Ympäristöministeriö.

Työ- ja työasiamatkojen liikkumisen ohjaukseen tähtäävä Kestävästi töihin -hanke on käynnistynyt Porvoossa. Hanketta koordinoi Porvoon kaupunki yhteistyössä kehitysyhtiö Posintran ja konsulttiyritys Sitowise Oy:n kanssa. Kestävästi töihin -hanke päättyy marraskuussa 2021 ja sitä rahoittaa Ympäristöministeriö.

Hankkeessa on mukana kuusi organisaatiota ja yhteensä noin 660 työntekijää. Kaupungin ja Posintran lisäksi kestävää liikkumista omassa organisaatioissaan edistämässä ovat myös ABB:n Porvoon yksikkö, Nordean Porvoon henkilöstö, Porvoon Energia ja Varuboden Oslan koko Porvoon alueen henkilöstö.

Työntekijöiden hyvinvointi ja joustavat käytänteet kärkitavoitteina

Hankkeen tavoitteena on luoda työntekijöiden hyvinvointia edistäviä liikkumiskäytäntöjä porvoolaisille työpaikoille, parantaa kestävien kulkumuotojen käytön mahdollisuuksia, edistää joustavampien työskentelykäytäntöjen käyttöönottoa sekä vähentää työmatka- ja työasiamatkaliikkumisesta aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä.

– Kaupungin henkilöstöohjelmassa kestävä työympäristö ja työhyvinvointi ovat keskeisiä teemoja. Tässä hankkeessa kannustamme henkilöstöä kestävään työmatkaliikkumiseen ja samalla edistämme myös työntekijöiden hyvinvointia. Hanke sopii hienosti strategisiin henkilöstötavoitteisiimme, kertoo henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari.

Hankkeessa mukana olevat yritykset edustavat eri kokoluokkia ja toimialoja. Tämä mahdollistaa hankkeessa esille nousseiden oppien ja periaatteiden hyödyntämisen myös monissa muissa kunnissa ja yrityksissä. Materiaali kootaan yhteen Kestävästi töihin -hankesivustolle.

Liikkumiskyselyllä vauhtia työhön

Kestävästi töihin -hanke käynnistää työpaikkojen kestävän liikkumisen edistämisen Porvoossa. Työn tuloksena luodaan työpaikkojen kestävän liikkumisen edistämisen toimintamalli ja kestävän liikkumisen verkosto.

– Seuraava vaihe hankkeessa on osallistuville organisaatioille kohdennettu liikkumiskysely. Kyselyn avulla selvitetään keskeiset liikkumisen tunnusluvut sekä työntekijöiden havainnot ja toiveet kestävän liikkumisen mahdollisuuksia parantavista toimenpiteistä. Vastauksia hyödynnetään myöhemmin, kun osallistuville organisaatioille laaditaan omat kestävän liikkumisen edistämisohjelmat, kertoo Porvoon kaupungin liikenneinsinööri Antti Rahiala.

Hankkeelle on Porvoossa kysyntää, sillä porvoolaisten työmatkoista noin kaksi kolmasosaa taittuu henkilöautolla, ja noin puolet siten, että kuljettajan lisäksi autossa ei ole muita matkustajia. Työmatkojen osuus henkilöautomatkoista on merkittävä.

Lisätietoja:

Henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari
puh. 040 500 8521
anu.kalliosaari@porvoo.fi

Liikenneinsinööri Antti Rahiala
puh. 040 193 1426
antti.rahiala@porvoo.fi