Ohjeita kunnallisen eläinlääkärin asiakkaille
Koronavirusepidemia johtaa muutoksiin myös kunnallisten eläinlääkäreiden toimintaan.

Koronavirusepidemia johtaa muutoksiin myös kunnallisten eläinlääkäreiden toimintaan.
Toivomme, että eläinten omistajat huomioivat seuraavat asiat asioidessaan vastaanotoilla:
- Ilmoitathan jo aikaa varatessasi, jos sinulla on flunssan oireita tai kuulut riskiryhmään, voimme silloin suunnitella käynnin etukäteen mahdollisimman turvalliseksi kaikille.
- Jos sinulla on flunssan oireita, ethän tule vastaanotolle sisään vaan soita vastaanotolle niin voimme tulla hakemaan lemmikin tutkimuksiin ulkoa.
- Rauhoitettavat potilaat voidaan ottaa tarpeen mukaan vastaan jo ulkona eikä omistajan tarvitse jäädä odottamaan potilaan nukahtamista.
- Muista turvaväli 1-2 metriä muihin asiakkaisiin ja henkilökuntaan.
- Pyrimme porrastamaan potilaita, joten saavuthan mahdollisimman täsmällisesti. Mikäli olet etuajassa, vältäthän odotushuoneessa oleskelua, suosittelemme odottelua mieluiten ulkona tai autossa.
- Toivomme että vastaanoton sisälle tulee lemmikin kanssa vain yksi ihminen.
- Kädet tulisi pestä ja desinfioida vastaanotolle tullessa ja sieltä lähtiessä. Odotusaulan vessassa voi pestä kädet ja sieltä löytyy myös desinfektioainetta. Käsien desinfiointiainetta löytyy myös kassalta.
- Maksu mielellään kortilla (lähimaksulla).
- Nettiajanvarauksessa ei ole toistaiseksi aikoja; ajanvaraus puhelimitse vastaanotolta.
Näitä varotoimia noudattaen voimme jatkaa lemmikeillemme tärkeää toimintaa.
Porvoon ympäristöterveydenhuolto tarjoaa eläinlääkintähuollon palvelut Askolan, Lapinjärven, Pornaisten ja Sipoon kunnille sekä Loviisan ja Porvoon kaupungeille.
- Porvoon vastaanotto puh. 0400 912 640
- Loviisan vastaanotto puh. 040 713 9886
- Sipoon vastaanotto puh. 050 522 2796