Siirry sisältöön

Porvoo on edelleen koronavirusepidemian leviämisvaiheessa – AVI lievensi kokoontumisrajoituksia Uudellamaalla 

Tilanne koronavirusepidemian suhteen on Porvoossa säilynyt edellisviikon kaltaisena ja Porvoo on edelleen epidemian leviämisvaiheessa. Ilmaantuvuusluku on kahden viikon tartuntojen perusteella 124,7. 

Tilanne koronavirusepidemian suhteen on Porvoossa säilynyt edellisviikon kaltaisena ja Porvoo on edelleen epidemian leviämisvaiheessa. Ilmaantuvuusluku on kahden viikon tartuntojen perusteella 124,7. 

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) päätti perjantaina 3. syyskuuta kokoontumisrajoitusten lieventämisestä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella. Päätös astuu voimaan lauantaina 4. syyskuuta. 

AVIn päätökseen mukaan kahden metrin turvavälivelvoitteesta luovutaan. Sen sijaan sisätilojen kokoontumisissa järjestäjän on voitava varmistaa osallistujien terveysturvallisuus muilla keinoilla. AVIn päätöksen mukaan sisätiloissa, yli 10 hengen tilaisuuksissa voi olla enintään 50 % eli puolet tilaan hyväksyttävästä enimmäisosallistujamäärästä tai käytettävissä olevien istuma- ja seisomapaikkojen määrästä.  

Ulkotiloissa yli 50 hengen tilaisuuksien järjestäjän täytyy varmistaa, että osallistuja voivat välttää fyysisen kontaktin toisiinsa. 

Lisäksi yli 10 hengen sisätilaisuuksissa ja yli 50 hengen ulkotilaisuuksissa täytyy noudattaa opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 31.5.2021 julkaisemaa ohjetta hygieniakäytännöistä. Ohjeessa painotetaan muun muassa maskin käytön tärkeyttä sekä järjestäjän antamia ohjeita osallistujille äänen käytön ja ruuhkatilanteiden välttämiseen.