Siirry sisältöön

Tuen ilmastotekojen Porvoota -tunnustus jaetaan taas – Hakuaika on auki

Porvoon kaupunki jakaa kuluvana vuonna toistamiseen Tuen Ilmastotekojen Porvoota -tunnustuksen.

Porvoon kaupunki jakaa kuluvana vuonna toistamiseen Tuen Ilmastotekojen Porvoota -tunnustuksen.

Tunnustuksen voi saada paikallinen yritys, yhteisö tai organisaatio omasta toiminnastaan ympäristön tai ilmaston hyväksi.

Haku tunnustuksen saajaksi on avattu 31. toukokuuta ja hakuaika päättyy 18. kesäkuuta.

Kuka voi hakea tunnustusta?

Tunnustusta voivat hakea paikalliset yritykset, yhteisöt tai organisaatiot, jotka edistävät kestävää arkea ja ottavat aktiivisesti osaa kaupungin ympäristö- ja ilmastotavoitteiden edistämiseen. Poikkeuksen muodostavat Porvoon kaupunkikonserniin kuuluvat yritykset tai yhteisöt, joilla ei ole hakuoikeutta.

Hakukriteereitä on neljä

  1. Yrityksen, yhteisön tai organisaation on oltava itäuusmaalainen
  2. toiminnan on tuettava kaupungin ympäristö- ja ilmastotavoitteita
  3. toiminnan on sijoituttava Porvooseen
  4. tunnustusta voi hakea ainoastaan toiminnalle tai teolle, joka on toteutettu ennen vuotta 2021

− Tuen ilmastotekojen Porvoota -tunnustusta haettaessa myös pienet teot merkitsevät. Tarttukaa siis rohkeasti hakulomakkeeseen ja kertokaa meille toiminnastanne, kannustaa kaupungin kestävän kehityksen asiantuntija Sanna Päivärinta.

Valitsijaraati valitsee tunnustuksen saajan

Tunnustuksen saajan valitsee kaikkien hakeneiden joukosta valitsijaraati, johon kuuluvat viime vuoden tunnustuksen saaja Niin Mua Second Hand & Vintagen toimitusjohtaja Maarit Kautto, Porvoon Yrittäjät ry:n hallituksen puheenjohtaja Patrik Björkman, kehitysyhtiö Posintran ympäristöliiketoimintajohtaja Leena Alihakkola, Porvoon nuorisovaltuuston jäsen John Fiskari ja kaupungin kestävän kehityksen asiantuntija Sanna Päivärinta.

Tunnustus jaetaan syksyllä järjestettävän Clean World Porvoo (CWP) -tapahtuman yhteydessä. Viime vuonna CWP-tapahtumaa seurasi verkossa yli 400 osallistujaa ja tapahtuman tallenteen jälkikäteen katsoi 600 henkilöä.

Voittajalle tunnustus ja markkinointivideo

Tuen Ilmastotekojen Porvoota -tunnustuksen saajalle luovutetaan diplomi ympäristön ja ilmaston hyväksi tehdystä toiminnasta. Lisäksi kaupunki toteuttaa tunnustuksen saajasta ja sen toiminnasta videon, jota tunnuksen saaja voi hyödyntää omassa markkinoinnissaan. Tunnustuksen saaneesta yrityksestä, yhteisöstä tai organisaatiosta tehdään myös podcast-lähetys Porvoopodiin.

Viime vuonna Tuen ilmastotekojen Porvoota -tunnustuksen sai Niin Mua Second Hand & Vintage kestävän kehityksen mukaisesta vaatekauppatoiminnastaan.