Siirry sisältöön

Aikuisten liikuntaharrastus sisätiloissa sallitaan, kokoontumisrajoitukset poistuvat

Porvoon koronavirustilanne on pysynyt ennallaan ja kaupunki on epidemian perusvaiheessa. Ilmaantuvuusluku on 17,8. Tartuntoja on todettu viime viikolla 8.

Porvoon koronavirustilanne on pysynyt ennallaan ja kaupunki on epidemian perusvaiheessa. Ilmaantuvuusluku on 17,8. Tartuntoja on todettu viime viikolla 8.

Porvoon kaupungin johtoryhmä linjasi tiistaina 15. kesäkuuta, että aikuisten liikuntaharrastukset kaupungin hallinnoimissa sisätiloissa avataan 16. kesäkuuta alkaen. Pukutilat ovat suihkuja lukuun ottamatta käytössä. Kaikessa toiminnassa on toimittava terveysturvallisesti.

Johtoryhmä hyväksyi myös päivitetyt harrastus- ja kilpailutoiminnan terveysturvallisuusohjeet. Niissä ei enää edellytetä sisäliikuntatiloissa toimintaan osallistuvilta kasvomaskien käyttöä, mutta sitä suositellaan muulloin paitsi itse liikuntasuorituksen aikana. Myös määritelmä kahden metrin turvaväleistä poistuu, mutta osallistujien välillä on pidettävä etäisyyksiä ja lähikontakteja vältettävä.

 – Toivomme, että ihmiset toimivat vastuullisesti, ettei meidän tarvitse palata tiukemmalle linjalle. Kuten olemme nähneet, koronatilanne voi hyvinkin nopeasti heilahtaa huonompaan suuntaan. Nautitaan kesästä vastuullisesti, sivistysjohtaja Sari Gustafsson toteaa.

Etelä-Suomen Aluehallintovirasto on kumonnut itäisen Uudenmaan osalta kokoontumisrajoitukset ja niin kutsutun turvavälipäätöksen 15. kesäkuuta alkaen. Yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämisessä, kuten laajasti muidenkin asiakas- ja yleisötilojen käytössä, on kuitenkin edelleen noudatettava lain yleisiä hygieniavaatimuksia.