Siirry sisältöön

Ensimmäinen koronarokotusviikko on sujunut jouhevasti

Ensimmäisen koronarokotusviikon aikana Porvoossa koronarokotteen on sujunut hyvin. Kansalasten rokotuksia ikäryhmittäin alkaen yli 80-vuotiaista valmistellaan alkavaksi tammikuun viimeisellä viikolla.

Ensimmäisen koronarokotusviikon aikana Porvoossa koronarokotteen on sujunut hyvin. Kansalasten rokotuksia ikäryhmittäin alkaen yli 80-vuotiaista valmistellaan alkavaksi tammikuun viimeisellä viikolla.

– Tuntuu hienolta, että koronarokotukset ovat nyt käynnissä, vaikka olemme vasta valtavan urakan alussa. Tunnelma rokotuspisteessä on ollut helpottunut ja rokotukset ovat sujuneet jouhevasti, kehitysjohtaja Katja Blomberg kertoo.
 
Tällä viikolla rokotuksia on annettu infektiopoliklinikan, Näsin osasto 3. ja palvelutalojen henkilökunnalle, ensihoitajille sekä yksityisten lääkäriasemien koronanäytteenottoon osallistuvalle henkilökunnalle. Rokotettavia on ollut Porvoosta, Loviisasta, Lapinjärveltä ja Askolasta sekä kunnallisilta että yksityisiltä toimijoilta. Yhteensä rokotteita on annettu noin 600.
 
Torstaina ja perjantaina aloitettiin myös neljän palvelutalon asukkaiden rokottaminen ja näissä avustaa liikkuva rokotusyksikkö. Palvelutalojen rokotukset jatkuvat ensi viikon. Rokotusjärjestyksessä noudatetaan kansallisia ohjeita. 
 
– Rokotukset jatkuvat tiiviillä ajanvarausaikataululla ja rokotusajat on sovittu sille määrälle rokotteita, joka meillä on käytettävissä. Ensimmäisten kolmen viikon aikana annetaan rokotteen ensimmäinen pistos, seuraavat kolme viikkoa annamme samoille henkilöille toisen pistoksen, Blomberg jatkaa. 

Yli 80-vuotiaiden rokotukset aloitetaan tammikuun lopussa 

Rokotettavista kansalaisryhmistä ensimmäisenä vuoroon tulevat yli 80-vuotiaat. Rokotukset alkavat näillä näkyvin tammikuun viimeisellä viikolla. Ajanvarauksesta ja rokotuspaikasta kerrotaan ensi viikolla. Kotihoidon asiakkaat rokotetaan kotona.
 
– Suunnittelemme rokotukset sitä mukaa, kun tiedämme, miten paljon rokoteannoksia saamme. Rokotteiden saatavuus ja uusien rokotteiden hyväksyminen vaikuttavat luonnollisesti koko kevään rokotusaikatauluihin, ja myös siihen, miten paljon rokotusaikoja viikossa voimme tarjota, johtava lääkäri Kati Liukko kertoo.
 
– On tärkeää, että mahdollisimman moni ottaa rokotteen, kun oma ikäryhmä tulee vuoroon. Rokotuksista tulee tietoa sekä kansallisen kampanjan kautta että paikallisesti täsmällisemmin, sosiaali- ja terveysjohtaja Ann-Sofie Silvennoinen kertoo.
 
– Muistutamme kuitenkin, että rokotusurakka kestää kauan, ja että edelleen on tärkeää noudattaa huolellista käsienpesu- ja yskimishygieniaa, pitää turvavälejä, käyttää kasvomaskia ja noudattaa rajoituksia. Myös koronatestiin pitää hakeutua matalalla kynnyksellä, Silvennoinen jatkaa.
 
Työnantaja vastaa koronarokotusten järjestämisestä niille, joille se kuuluu työtehtävien takia. Esimerkiksi Porvoossa asuva, mutta Helsingissä koronapotilaiden kanssa työskentelevä sairaanhoitaja saa rokotuksen työnantajansa järjestämänä.