Kasvomaskit otetaan käyttöön myös neljäs- ja viidesluokkalaisille
Kaupungin johtoryhmä linjasi kokouksessaan 15. huhtikuuta, että kasvomaskisuositusta laajennetaan peruskouluissa koskemaan myös neljäs- ja viidesluokkalaisia maanantaista 19. huhtikuuta alkaen.
Kaupungin johtoryhmä linjasi kokouksessaan 15. huhtikuuta, että kasvomaskisuositusta laajennetaan peruskouluissa koskemaan myös neljäs- ja viidesluokkalaisia maanantaista 19. huhtikuuta alkaen.
Niissä kouluissa, joissa on kolmas- ja neljäsluokkalaisille yhdysluokkia tai yhteisopetusta, maskisuositus koskee myös kolmasluokkalaisia.
Kaupunki tarjoaa kasvomaskit, mutta myös omia maskeja saa käyttää. Alakouluissa käytetään sekä kertakäyttömaskeja että kangasmaskeja. Koulukohtaiset tiedot lähetetään erikseen Wilman kautta.
– Porvoon tartuntatilanne ei ole parantunut merkittävästi viime viikkoina, ja kouluissa on tälläkin viikolla todettu useita tartuntoja. Tartunnan saaneilla koululaisilla oireet ovat olleet pääsääntöisesti lieviä tai jopa olemattomia. Tartuttavuusaika alkaa kaksi päivää ennen oireita, joten kasvomaskin käyttö vähentää huomattavasti tartuntariskiä kouluissa, tartuntataudeista vastaava apulaisylilääkäri Jeff Westerlund kertoo.
Kouluissa opetusryhmät pidetään erillään, mikä rajaa tartuntatilanteessa altistuneet kyseiseen ryhmään. Kun kasvomaskit otetaan käyttöön, koko ryhmä ei enää altistu tartunnalle. Altistumisia saattaa kuitenkin tapahtua esimerkiksi ruokailutilanteissa tai muissa erityistilanteissa, vaikka niissäkin turvaetäisyydet pyritään huomioimaan.
– Kasvomaskeilla turvataan siis lähiopetus, eikä jouduta yhtäkkisiin etäopetustilanteisiin. Karanteeneista aiheutuneet etäopetusjaksot ovat sujuneet hyvin, mutta ne vaikeuttavat sekä opetustyötä, että perheiden arkea. Lisäksi huoli tartunnan saamisesta vähenee, kun altistumista ei tapahdu, sivistysjohtaja Sari Gustafsson kertoo.
Kun alle 16-vuotias lapsi asetetaan karanteeniin tai eristykseen, yksi vanhempi on oikeutettu tartuntatautipäivärahaan. Massa-altistumisista aiheutuu siis kuluja myös valtiolle. Lisäksi massa-altistumiset ruuhkauttavat tartunnan jäljitystyötä.
– Kokemukset kasvomaskeista kuudesluokkalaisten käytössä ovat myönteiset. Oppilaat ovat ymmärtäneet hienosti suojaavansa itseään ja muita käyttämällä kasvomaskia, ja kouluaikana maskien käyttö on sujunut hyvin. Parantamista on vielä koulumatkoilla ja vapaa-ajallakin, THL suosittelee kasvomaskin käyttöä kaikille yli 12-vuotiaille, sivistysjohtaja Gustafsson muistuttaa.
Maskisuositus koskee myös taiteen perusopetuksessa kaikkia vuonna 2010 ja aiemmin syntyneitä. Taiteen perusopetuksessa käytetään omia kasvomaskeja, jotka puetaan jo ennen saapumista rakennukseen. Kaupunki suosittelee, että myös yksityiset taideoppilaitokset noudattavat samaa käytäntöä.