Siirry sisältöön

Kasvomaskit otetaan käyttöön yläkoulujen henkilöstölle

Porvoon kaupunki suosittelee, että yläkoulujen henkilöstö käyttää kasvomaskeja työssään torstaista 19. marraskuuta alkaen. Yläkoulujen oppilaille ei toistaiseksi suositella kasvomaskeja.

Porvoon kaupunki suosittelee, että yläkoulujen henkilöstö käyttää kasvomaskeja työssään torstaista 19. marraskuuta alkaen. Yläkoulujen oppilaille ei toistaiseksi suositella kasvomaskeja.

– Porvoon koronatilanne on edelleen hieman rauhallisempi kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. Tällä hetkellä on perusteltua ottaa kasvomaskit henkilökunnan käyttöön yläkouluissa, joissa opettajat kohtaavat monta eri oppilasryhmää päivän aikana. Näin mahdollisessa tartuntatilanteessa vältetään laajat joukkoaltistumiset ja minimoidaan henkilökunnan altistuminen. Täten myös varmistetaan opetuksen jatkuminen mahdollisimman laadukkaana ja sujuvana, kertoo sosiaali- ja terveysjohtaja Ann-Sofie Silvennoinen.

– Maskeja ei siis toistaiseksi suositella yläkoulujen oppilaiden eikä myöskään alakoulujen henkilökunnan käyttöön. Kaupunki on kuitenkin varautunut myös siihen, että maskisuositusta laajennetaan, jos koronatilanne heikkenee, Silvennoinen toteaa.

Yhtenäiskouluissa Albert Edelfeltin koulu ja Strömborgska skolan kasvomaskeja käyttävät myös alakoulun henkilökunta eli kaikki aikuiset, jotka työskentelevät samassa rakennuksessa. Strömborgska skolanissa maskeja ei kuitenkaan oteta esiopetuksen ja ensimmäisen luokan henkilöstön käyttöön, koska toiminta voidaan järjestää erillään muusta koulun toiminnasta. Albert Edelfeltin koulun pienluokkien henkilökunta käyttää kasvomaskeja vain, jos he siirtyvät erillisestä rakennuksesta päärakennuksen tiloihin. Myös kiertävät työntekijät ja yli 15-vuotiaat vieraat käyttävät kasvomaskeja yläkouluissa.
 
Kasvomaskien käyttö aloitetaan kertakäyttömaskeilla, kunnes kangasmaskit saadaan käyttöön lähiviikkoina. Jatkossa käytetään ensisijaisesti kangasmaskeja, jotka pestään keskitetysti.
 
Kaupungin johtoryhmä päätti suositella kasvomaskien käyttöä Porvoon yläkoulujen henkilökunnalle kokouksessaan tiistaina 17. marraskuuta.