Siirry sisältöön

Kävelysillan valoteos syttyy uudenvuodenaattona

Vuoden vaihtumista juhlitaan tänä vuonna pienesti lähipiirin kanssa ja mieluiten kotona. Porvoossa kaupunki sytyttää kävelysillan valoteoksen uudenvuodenaattona, ja valoteosta voi ihailla koko tulevan vuoden ajan.

Vuoden vaihtumista juhlitaan tänä vuonna pienesti lähipiirin kanssa ja mieluiten kotona. Porvoossa kaupunki sytyttää kävelysillan valoteoksen uudenvuodenaattona, ja valoteosta voi ihailla koko tulevan vuoden ajan.

– Kulunut vuosi on ollut erityisen haasteellinen ja on koetellut meitä kaikkia. Koronatilanne on pysynyt Porvoossa rauhallisena, ja se on porvoolaisten ansiota. Haluan kiittää teitä kaikkia jaksamisesta tämän poikkeuksellisen vuoden aikana. Toivotan kaikille hyvää uutta vuotta, jossa voimme toivottavasti taas palata harrastusten pariin, työpaikoille ja tavata ystäviämme ja sukulaisiamme, kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula sanoo.

– Tänä vuonna kannustamme porvoolaisia juhlimaan vuoden vaihtumista kotona. Suositusten mukaan lähikontaktit tulee rajoittaa myös juhliessa omaan perheeseen tai perheeseen rinnastettavien läheisten välille. Yksityisiä tapaamisia, kaveriporukoiden tai useiden perheiden kokoontumisia ei suositella järjestettäväksi lainkaan. Suositus koskee myös nuorten kokoontumisia, Ujula jatkaa.

Pääkaupunkiseudulla kaupunkien järjestämät uudenvuoden ilotulitukset on peruttu ja pääkaupunkiseudulle on annettu vahva suositus, että ihmiset pidättäytyisivät ilotulituksista kokonaan.
 
– Porvoon kaupungilla ei ollut suunnitelmissa järjestää ilotulitusta, mutta uutta kävelysillan valoteosta voi käydä katsomassa omatoimisesti illan aikana. Porvoossa ei tarvitse pidättäytyä ilotulituksista kokonaan, mutta muistutamme ilotuliteturvallisuuden lisäksi siitä, että ilotulitustakaan varten ei kokoonnuta porukoihin, Ujula muistuttaa.

Myös poliisi kiittää Porvoon alueen asukkaita kuluneesta vuodesta ja painottaa, että alueen asukkaiden tulee kiinnittää nyt erityistä huomiota kokoontumisrajoituksiin.

– Poliisi tulee valvomaan muun poliisitoiminnan ohessa, että viranomaisten suosituksia ja rajoituksia noudatetaan. Viranomaisten yhteisenä tavoitteena on kuitenkin turvallinen vuodenvaihde myös viruksen leviämisen estämisen osalta. On tärkeää, että kokoontumisia vältetään viruksen leviämisen torjumiseksi, painottaa Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisipäällikkö Ilkka Koskimäki.

Kävelysillan valoteos avataan juhlavuoden kunniaksi

Uudenvuodenaattona Porvoonjoen kävelysillalla syttyvät valot uuteen valoteokseen pimeän tullen. Samalla käynnistyy Porvoo 675 -juhlavuosi. Valoteos ilahduttaa porvoolaisia ja tänne saapuvia vierailijoita koko vuoden ajan, joten sitä ehtii ihailla vielä aattoillan jälkeenkin. Kaupunkikuvaa juhlistavan ja elävöittävän teoksen suunnittelija on Samuel Mäki-Kerttula. Teos perustuu hänen Porvoon Valot -tapahtumassa helmikuussa 2020 samalla paikalla esillä olleeseen valoteokseen.

Valoteos tulee olemaan porvoolaisten arjessa aina pimeän aikaan koko juhlavuoden. Teos on arkisin hillitty ja juhlapäivinä se valaistaan eri teemojen mukaan kuitenkin niin, että se sammuu kello 22. Ainoa poikkeus on uudenvuodenaatto, jolloin teos juhlistaa uudenvuoden alkua kello 24 saakka.

Juhlitaan turvallisesti – ilotulitteita ei saa ampua Vanhassa Porvoossa

Kasvomaskien käyttö, 2 metrin turvaetäisyydestä huolehtiminen ja huolellinen käsien pesu ovat edelleen ensiarvoisen tärkeitä, jotta koronatilanne saadaan pysymään hallinnassa. Julkisilla paikoilla ei pidä liikkua lainkaan, jos tuntee itsensä sairaaksi. Lievissäkin oireissa on hakeuduttava koronavirustestiin.

Uudenvuoden juhlijoita muistutetaan myös turvallisesta ilotulitteiden ammunnasta. Porvoossa Vanhan Porvoon alueella ilotulitteita ei saa ampua lainkaan. Tällä kaupungin, pelastuslaitoksen ja Itä-Uudenmaan poliisin yhteisellä päätöksellä halutaan suojella kulttuurihistoriallisesti korvaamatonta, tiivistä puutaloaluetta.

Ilotulitteiden ampujan tulee olla täysi-ikäinen, käyttää suojalaseja ja huolehtia riittävästä etäisyydestä katsojiin. Ilotulitteita ei saa ampua parvekkeelta eikä toisia päin. Paikan tulee olla riittävän avoin ja turvallinen. Muut ihmiset ja eläimet on syytä ottaa huomioon.

Lisätietoa ilotulitteista löydät esimerkiksi Tukesin verkkosivulta

Nuorisotyöntekijät päivystävät ja partioivat

Tänäkin vuonna kaupungin nuorisotyöntekijät päivystävät ja partioivat nuorten suosimissa paikoissa uudenvuodenaattona kello 18–02 välillä. Neljä nuorisotyöntekijää on kaikkien nuorten tavoitettavissa, ja he myös auttavat mahdollisissa eteen tulevissa ongelmissa. Kaupungin nuorisotyöntekijöitä voi myös pyytää avuksi, jos nuorella tai huoltajalla herää huoli jonkun nuoren voinnista aattoillan aikana. Illan aikana nuorisotyöntekijät saa kiinni puhelinnumerosta: 040 138 9440.

– Toivomme, että kodeissa keskustellaan siitä, että voimassa on suositus, jonka mukaan kaveriporukoiden kokoontumisia ei järjestetä lainkaan. Myös nuorten olisi paras tänä vuonna juhlia perheen kanssa ja pitää yhteyttä kavereihin etäyhteyksien avulla. Jos nuoret kuitenkin lähtevät juhlimaan, on hyvä keskustella turvaväleistä ja käsihygieniasta, sekä päihteidenkäytön riskeistä, nuorisopalveluiden päällikkö Nina Jorkama muistuttaa.