Siirry sisältöön

Kesälukukampanja 2021 huipentuu koulujen lukujuhliin – koululaiset lukivat yli 12 000 kirjaa

Porvoon alakoululaisten keväällä alkanut ensimmäinen Kesälukukampanja on loppusuoralla.

Porvoon alakoululaisten keväällä alkanut ensimmäinen Kesälukukampanja on loppusuoralla.

Koululaisten kesän aikana lukemat ja kuuntelemat kirjat sekä tarinat on laskettu yhteen ja luettujen kirjojen määrästä voisi kasata melkein kolmen stadionin tornin korkuisen kirjapinon! Porvoon koululaiset lukivat kesän aikana yhteensä huikeat 12 398 kirjaa!

Onnistuneen lukukampanjan päättävät koulujen lukujuhlat ovat parhaillaan käynnissä ja ne toteutetaan ulkona koulujen piha-alueella. 

– Vietämme lukujuhlia kaikissa kampanjaan osallistuneissa kouluissa, ja tervehdyksen juhlaan koululaisille tuovat Porvoon kaupunginkirjasto, koulujen vanhempainyhdistykset sekä Lukuliikettä kuntiin! -hanke. Tunnelma juhlissa on ollut hyvin innostunut ja positiivinen. Lasten iloiset ilmeet sekä raikuvat aplodit itselleen kampanjan tuloksen selvittyä ovat parasta palautetta meille kampanjan järjestäjille, kertoo Lukuliikettä kuntiin -hankkeen lukuagentti Sanna Paljakka.  

Lukujuhlissa kampanjaan osallistuneet luokat saavat diplomit ja juhlan kruunaa oppilaille tarjottavat jäätelöt.

Ensi kesän kampanjan suunnittelu on jo aloitettu

Kesälukukampanjan tavoitteena oli innostaa ja kannustaa lapsia kirjojen ja tarinoiden maailmaan ja tehdä lukemisesta hauskaa puuhaa kesälomapäiviin.

– Kotien tuki ja mukanaolo oli kampanjan onnistumiselle ensiarvoisen tärkeää. Kesälukukampanjan työryhmä haluaakin lämpimästi kiittää porvoolaisia perheitä mukanaolosta ja lasten kannustamisesta tarinoiden pariin kesän aikana, jatkaa Paljakka.

Kesälukukampanja järjestetään myös ensi vuonna ja työryhmä onkin jo aloittanut Kesälukukampanjan 2022 suunnittelun. Kampanjan toteuttamisessa oli mukana useita toimijoita ja sujuvalla yhteistyöllä tulevatkin lukukampanjat saadaan toteutettua.

 – Tämän ensimmäisen kaikkien Porvoon koulujen kattavan Kesälukukampanjan aikana syntynyttä ennätyslukemaa lähdemme ensi vuonna rikkomaan. Eräässä lukujuhlassa asetimmekin lasten kanssa tavoitteeksi kasata ensi vuonna Eiffel-tornin korkuinen kirjapino lasten lukemista kirjoista, kommentoi Porvoon kaupunginkirjaston palveluesimies Catharina Latvala.