Siirry sisältöön

Kirjaston palautus- ja lainaustoiminta käynnistyy toukokuussa

Porvoon kaupunginkirjaston palautusluukut avataan torstaina 7.5. Palautusluukut ovat auki kaikissa toimipisteissä.

Porvoon kaupunginkirjaston palautusluukut avataan torstaina 7.5. Palautusluukut ovat auki kaikissa toimipisteissä.

– Muistutamme asiakkaitamme, että lainat erääntyvät vasta kesäkuussa, joten aineistojen palauttamisella ei vielä ole kiire. Kaupunginkirjaston asiakkailla on tällä hetkellä lainassa  runsaasti aineistoa, yli 44 000 nidettä, joista osa on muiden Helle-kirjastojen niteitä, sanoo Malin Hollmén kirjastosta.

Kirjasto ohjeistaa seinätarroilla ja kylteillä asiakkaita huolehtimaan turvaväleistä palautusluukkujen edessä.

Aineiston lainaus käynnistyy 13.5.

Kirjastot alkavat lainata aineistoa asiakkaille keskiviikkona 13. toukokuuta pääkirjastosta sekä Gammelbackan ja Kevätkummun lähikirjastosta kirjastojen normaaleina aukioloaikoina. Kirjaston tilat eivät kuitenkaan vielä tuolloin avaudu asiakkaille.

Pääkirjastossa lainaus tapahtuu kirjaston aulatilassa. Pääsy muuhun kirjastotilaan rajataan asiakkailta. Asiakkaat ohjataan sisälle pääovesta ja ulos aulan toisessa päässä olevasta ovesta. Liikuntarajoitteiset asiakkaat voivat poistua myös pääovesta, joka on esteetön. Kirjaston henkilökuntaa on paikalla ohjaamassa asiakkaita, ja he huolehtivat sekä tiloissa olevista asiakasmääristä että muistuttavat turvavälien noudattamisesta.

Asiakas noutaa etukäteen varaamansa kirjat omatoimisesti aulassa olevista hyllyistä ja lainaa ne lainausautomaatilla. Varaukset tehdään ensisijaisesti verkkokirjaston kautta (helle.finna.fi), mutta varata voi myös puhelimitse 019 520 2418 tai sähköpostitse paakirjasto@porvoo.fi. Kirjaston henkilökunta opastaa asiakkaita aulassa olevan ikkunaluukun takaa.

Gammelbackan ja Kevätkummun lähikirjastoissa varatun aineiston kirjavaunut sijoitetaan oven suuhun lähelle lainausautomaatteja. Henkilökunta ei palvele tiskeillä, mutta neuvoo asiakkaita turvavälejä noudattaen. Henkilökunta huolehtii myös, että tilassa ei ole samaan aikaan liian monta asiakasta.

Myös kaukolainapyyntöjä otetaan vastaan sähköpostitse kaukopalvelu@porvoo.fi tai kirjaston sivuilla olevalla lomakkeella. On hyvä muistaa, että kaukolainojen saaminen voi olla epävarmaa johtuen kohdekirjastojen erilaisista tilanteista.

Kirjastot avautuvat 1. kesäkuuta – myös kirjastoauto liikkeelle

Kirjastojen tilat avataan laajemmin ja kirjastoauton toiminta käynnistetään hallituksen linjausten mukaisesti 1.6.2020. Kirjastoauto ajaa kesällä kaupungin keskustan ulkopuolisilla alueilla yhdessä vuorossa. Puhelinpalvelu, digineuvonta, tapahtumavinkkaus sekä e-aineistojen markkinointi jatkuvat etänä. Ikäihmisten kotipalveluiden uudelleen käynnistämisestä päätetään myöhemmin.

– Asiakkaat ovat kaivanneet kirjastopalveluja kovasti, joten olemmekin todella iloisia, että pääsemme käynnistämään toimintamme asteittain. Samalla ne kirjaston työntekijät, joiden palkanmaksu on ollut keskeytettynä poikkeustilan johdosta pääsevät palaamaan töihin, sanoo Malin Hollmén.

– Huolehdimme asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuudesta sekä kansallisten että kaupungin sosiaali- ja terveystoimen asiantuntijoiden ohjeiden mukaan. Jokaiseen kirjastoon on hankittu käsidesiä ja käsidesitelineitä asiakkaita ja henkilökuntaa varten ja turvavälien noudattamisesta huolehditaan. Asiakaspalvelutiskeille asennetaan pisarasuojat ennen lainaustoiminnan aloittamista. Kirjaston henkilökunta työskentelee kahdessa vuorossa, joten heidän lähikontaktinsa toisiinsa vähenee, Hollmén jatkaa.

– Toivomme kirjastossa asiointiin todella tarkkaa harkintaa ja huolellista hygieniasääntöjen noudattamista, jotta saadaan korona pysymään hallittuna. Kriisi ei ole vielä ohi, muistuttaa sivistysjohtaja Sari Gustafsson.

Museot avautuvat 1. kesäkuuta – muiden kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden toiminnan käynnistämistä suunnitellaan

Hallituksen 4.5. antaman linjauksen mukaisesti 1. kesäkuuta alkaen voidaan avata hallitusti ja asteittain muun muassa museoita, kulttuuritaloja, harrastustiloja ja -paikkoja, nuorisotiloja ja kerhotiloja.

Tämän linjauksen mukaisesti kaupungin museo- ja näyttelytilat J. L. Runebergin koti ja Walter Runebergin veistoskokoelma, Porvoon Taidehalli ja Galleria Vanha Kappalaisentalo avataan yleisölle 1. kesäkuuta alkaen.

Myös muiden kulttuuri- ja vapaa-ajanpalveluiden asteittaista käynnistämistä suunnitellaan parhaillaan, jotta toiminta voidaan aloittaa sekä asiakkaiden että henkilökunnan turvallisuus ja viranomaisohjeet huomioiden. Toiminnan käynnistämisestä tiedotetaan heti suunnitelmien valmistuttua.

Taiteen perusopetuksen opetus jatkuu etänä kevätkauden loppuun asti.

(Päivitetty 7.5. kappaleella kaukolainoista.)