Siirry sisältöön

Koronarokotukset jatkuvat ajanvarauksella ja walk in -rokotuksina

Koronarokotukset Taidetehtaalla jatkuvat kaikille yli 16-vuotiaille sekä riskiryhmiin kuuluville 12–15-vuotiaille. Molempia rokoteannoksia annetaan sekä ajanvarauksella että walk in -rokotuksissa.

Koronarokotukset Taidetehtaalla jatkuvat kaikille yli 16-vuotiaille sekä riskiryhmiin kuuluville 12–15-vuotiaille. Molempia rokoteannoksia annetaan sekä ajanvarauksella että walk in -rokotuksissa.

68,1 prosenttia porvoolaisista on saanut ensimmäisen rokoteannoksen ja 37,9 prosenttia myös toisen annoksen.

– Rokotuskattavuus nousee hienosti koko ajan. Toivomme edelleen, että erityisesti alle 35-vuotiaat hakeutuvat nyt ensimmäiseen rokotukseen. Tartuntoja on viime aikoina ollut eniten juuri nuorissa aikuisissa, sosiaali- ja terveysjohtaja Ann-Sofie Silvennoinen toteaa. 

Walk in -rokotukset 

Walk in -rokotukset jatkuvat koko elokuun ajan maanantaisin, torstaisin ja perjantaisin kello 10–14. Walk in -rokotusiin on näillä näkymin elokuussa varattu noin 50 annosta/päivä. Walk in -rokotus päättyy, kun kaikki rokotteet on annettu.

– Walk in -rokotukset ovat sujuneet hyvin. Kiinnostus on ollut rokotemäärää suurempi, mutta maanantain jälkeen jono ei ole kasvanut erityisen pitkäksi. Rokotteet näyttävät loppuvan jo aamupäivän puolella ja käymme jonossa ilmoittamassa heti, kun alkaa näyttää siltä, että päivän rokoteannokset ovat loppumassa, palvelupäällikkö Heli Sjöblom kertoo.

Walk in -rokotukseen voi tulla ilman ajanvarausta joko ensirokotukseen tai tehosterokotukseen. Edellytyksenä tehosteen saamiselle on, että 1. rokotteesta on kulunut vähintään 8 viikkoa. Jos rokotettavalla on ajanvaraus myöhempään ajankohtaan, kyseinen aika perutaan walk in -rokotuksen yhteydessä.

Täydennys tekstiin 29.7 klo 14.00:

Jatkossa päivitämme verkkosivulle tiedon, milloin Walk in -rokotusvuoroja ei enää ole tarjolla. Torstaina 29.7. walk in -vuorot oli jaettu ennen klo 10.

Tehosterokotuksen aikaistaminen

Tehosterokoteaikoja voi edelleen aikaistaa siten, että toisen rokoteannoksen saa aikaisintaan 8 viikon kuluttua ensirokotteesta. Aikaisemmin koronarokotteiden aikaväli oli 12 viikkoa THL:n linjauksen mukaisesti.

Vapaita tehosteaikoja on yksittäisiä. Niitä vapautuu kuitenkin walk in -rokotusten aikana ja myös sitä mukaa, kun tehosteaikoja aikaistetaan.

Ajanvaraus tai rokotusajan aikaistaminen tehdään osoitteessa koronarokotusaika.fi

Myös ajanvarauspuhelin on käytössä. Ajanvarausnumero on 040 145 5000. Puhelimessa on takaisinsoittopalvelu. Soita vain kerran ja odota takaisinsoittoa. 

Koronatodistukset Omakannassa

Todistukset koronarokotuksesta, viimeisestä koronatestituloksesta ja sairastetusta koronavirustaudista löytyvät Omakannasta. Todistuksen voi tarvittaessa esittää sähköisesti tai tulostettuna.

Rokotustiedot siirtyvät Omakantaan noin viikon kuluessa rokotuksesta.

Rokotustodistuksen saa siis ensisijaisesti kirjautumalla sisään Omakantaan, esimerkiksi pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Jos tunnuksia ei ole, todistuksen saa paperitulosteena joko Näsin terveysasemalta tai Taidetehtaalta rokotuspäivinä. Todistusta voi pyytää soittamalla rokotelinjalle numeroon 040 145 5000. Numeroissa on takaisinsoittopalvelu.

Jos omat rokotustiedot eivät ilmesty Omakantaan, ja todistukselle on tarvetta, asiasta voi soittaa rokotelinjalle numeroon 040 145 5000. Numerossa on takaisinsoittopalvelu.

Tarpeettomia koronarokotustodistukseen liittyviä yhteydenottoja terveydenhuoltoon tulee välttää. Jos erityistä tarvetta todistukselle ei ole, esimerkiksi matkaa varten, ei ole syytä olla yhteydessä terveyspalveluihin. Järjestelmän ongelmat ovat kansallisia, ja niitä ratkotaan koko ajan.